Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tehtailijan rouva Anni Talvio jatkaa päiväkirjaansa 1930-luvun Suomessa. Ensimmäinen yhteinen koti Englannissa piti purkaa, kun Martin isä kuoli yllättäen, ja pojan oli otettava tehdas vastuulleen Lahdessa. Pariskunnan poika Arvo, joka on vielä ”liian pieni käyttäytymään”, on Dotin hoteissa. Kesää vietetään patruunan äidin huvilalla. Vanhalla rouvalla on omat suuret huoneensa sekä kaupunkilukaalissa että maalla, vaan mitenkäs yhteentörmäyksiltä housuniekan miniän kanssa välttyisi.
Helena Steen nauttii aikamatkailusta menneisyyteen kirjan liepeen esittelyn mukaan, ja sen huomaa. Ajankuva näyttäytyy vahvana ja yksityiskohtaisena, eikä lukija näänny selittelyyn. Pidän kunnon kertojista, sellaisista kuin Anne Tyler: kun luen, näen silmänpohjissani tarinan elokuvana. Steen onnistuu siinä samassa. Melkein uskon, että taivas on Suomessa sinisempi, kuten Doti ja englantilaiset kesävieraat toteavat, vaikka podenkin alituista matkakuumetta.
Matkaavatpa Martti ja Annikin Arvo ja Doti mukanaan sumujen saarelle Englantiin, kun kesälomaansa Suomessa viettänyt herra Kemp kutsuu heidät syksyllä luokseen. Englantilainen luokkayhteiskunta ei ole hävinnyt, vaan lastenhoitaja jää lastenkamariin ja palvelijoiden puolelle, kun juopa pitää herrasväen tiukasti omalla puolellaan. Entä miksei talon isännällä ole kotonaan oman tehtaansa kalusteita? Hämmästyttävä kysymys. Miksi olisi, kun se on hänen isänsä talo. Tehtaan huonekalut valmistetaan suurelle yleisölle, ja itsellä pitää olla hienommat lapsuudenkodin mööpelit. Mikä kysymys!
Dotilla oli kesähuvilalla ollut kauniita hetkiä toisen kesävieraan kanssa. Toisen herran ilmeistä ei ottanut selkoa. Voisivatko Anni, Arvo ja Doti tulla miesten mukana autossa kaupunkia katselemaan?
Englannin-vierailu osuu kiintoisaan aikaan: mahtaako rakas kuningas mennä naimisiin rouva Simpsonin kanssa? Kuningas on vieraillut pahimmilla työttömyysalueillakin! Vaikka kuningas on sanonut, että jotain täytyy tehdä, on selvyys, ettei Doti aterioi perheen kanssa edes arkisin saati juhlaillallisilla, vaikka Suomessa kesällä käynyt työnjohtaja häntä kyseleekin. Anni ja herra Foxton keskustelevat katseellaan hyvän tovin.
Kielen oppimisen näkökulma on teema kaikissa Parempaa väkeä -sarjan kirjoissa. Nyt englantia oppii jälkikasvu. Hän katselee puistossa närheä, joka on istutuspuuhissa.
Arvo tapitti näkyä pitkä kapea kuolavana suusta valuen.
”Ei”, hän sitten sanoi, kasvot valaistuen. Hän kohotti katseensa minuun ja osoitti sitten lintua. ”Ei!”
”Kyllä, Arvo, setä on oikeassa, sillä oli tammenterho” sanoin kärsivällisesti suomeksi.
”Ei!” Arvo hihkui.
Avasin suuni selittääkseni asian uudestaan, mutta nyt Doti purskahti nauruun.
”Voi Äni, hän tarkoittaa sanoa ’jay’!” Jay, närhi englanniksi.
Palvelustytön puheenparsi, ja kun ei ole käynyt kouluja… Voiko Doti odottaa mitään englantilaiselta herrasmieheltä, joka on antanut ymmärtää pitävänsä hänestä kesäiltana? Herra Kemp julkaisee kihlauksensa lapsuudesta asti tutun neidin kanssa. Onko oltava niin kuin ei olisikaan?
Dotin tarina kulkee sivujuonena vahvasti kirjasta toiseen, ja saa uusia sävyjä kolmannessa osassa. Tapaamme myös Tabbyn, johon Anni tutustui edellisessä kirjassa. Ketkä kaikki sivuhenkilöt oikein rakastuvat mahdottomiin tapauksiin? Pelastaako heidät maaseutukartano vai Lontoo?
Päiväkirja ainakin on erinomainen purkautumistie. Tätä päiväkirjaromaanisarjaa lukisin mielelläni vaikka kuinka monta osaa.
