Gunilla Wolde: Teemu kylpee, Teemu on pieni

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Gunilla Wolden toinen suosikkisarja Sanna-kirjojen ohella on Teemut. Siinä missä Sannoissa on jo melko paljon tekstiä ja kirjat ovat selkeästi vähän isommille lapsille suunnattu, Teemut ovat vähän pienempien lasten kirjoja, tekstiä on paljon vähemmän.

Teemu on pieni on yksinkertainen vastakohtakirja, jossa opetellaan erilaisia vastakohtia. Teemu on pieni, isä on iso, puuro on kuumaa, maito on kylmää ja niin edelleen. Teemu kylpee taas kertoo kylpemisestä, erilaisista kylpyammeista, kuralätäköistä, uimisista ja iltapesuista.

Pienet, yksinkertaiset kirjat sopivat hyvin pienemmille lapsille. Omalle kolmivuotiaalle nämä ovat jo vähän turhankin yksinkertaisia, mieluummin lukee jo vähän pidempiä juttuja, kun kärsivällisyyttä riittää. Gunilla Wolden viehättävä ja yksinkertainen kuvitus tekee kirjoista kuitenkin kohderyhmälleen toimivia ja mielellään näitä lukee, vaikka kirjoihin ei liittyisi omakohtaisia lapsuusmuistoja.

Myös Teemu-kirjat ovat taas uusintapainoskierroksella, niistä onkin otettu painoksia enemmän kuin Sannoista.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...