Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kirja on pääasiassa tarkoitettu teatterintekijöille. Jokaisen tyylilajin käsittelyn jälkeen on runsaasti harjoitteita näyttelijöille. Lähtökohtana on unohtaa realistinen näytelmä ja paneutua antiikin Kreikan tragedioista alkaen lähemmäs kymmeneen erilaisen tyylisuunnan sisältöön.
Miksi menit rajaamaan kirjasi noin suppealle porukalle, Elina? Tämähän on varsinainen tietolähde meille teatterissa istujille, katselijoille, varsinkin kun noin rennolla ja muka-tietämättömällä otteella selvität asioita. Niinhän se on, opettajana tiedän, että kun itse et muka tiedä, niin luokka innostuu oppimaan, ottamaan asioista selvää mukanasi.
Katsojana kirjaa luin ja mukana pysyin, käytännön harjoitteet jätin tosin suosiolla tekemättä, koska en aio kateederille enää kiivetä. Mutta nyt kirjanoppineena kyllä on tuhtitieto katsella näytelmiä toisin, uudistunein silmin, silmälaudat apposen auki.
Ekspressionistisiin teatteriesityksiin menen odottelemaan Kandinskyn lupaamaa hienovaraista värähtelyä ja sen toteutumista, myös sitä resonoiko tuo sielun jousissa. Voi sen sijaan olla että Antonin Artaud’n teatteria kartan kuin ruttoa sen julmuuden, rumuuden, kärsimyksen takia – tai mistäs tuon tietää vaikka uskaltaisikin joukkoon tummaan solahtaa.
Eeppinen teatteri kiinnostaa tämän jälkeen entistä enemmän, vaikka jo Juha Hurme herätti kiinnostuksen aiemmin. Se teatteri on kerronnallista, siinä on yhteiskunnallinen kärki, ajattelemaan sytyttävä, mutta kuitenkin taiteellisuus edellä keulien etenevä. Sehän eroaa perinteisestä teatterista monin kohdin: suurin ero on suhteessa katsojaan, joka olkoon järjellään, ei niinkään tunteellaan esityksessä mukana ja havaitkoon että ihminen ei ole muuttumaton vaan muuttava ja muuttuvainen.
Tähän kirjan käsittelyyni voisin lisätä välispiikit suoraan Elina Kilkun suusta, joka kesken asian saattaa tokaista, kuten absurdia teatteria käsitellessään: Vähänpä tiesin. [ennen siis] Tai suluttaa: (Anteeksi jos spoilasin.)
Muiden muassa noilla alastuloillaan teatteri-ilmaisun ohjaaja, FM, Kilkku onnistuu pitämään lukijansa hereillä ja mukana – ja näyttelijänsä valppaina varsinkin kirjasta löytyvän yli sadan harjoitteen avulla. Tekijä vakuuttaa: ”Näyttelijäntyötä voi treenata kuin lihaksia.”
Katselijana tässä jään odottelemaan vesi kielellä kesää ja kesäteattereita, josko niihin piireihinkin sana olisi levinnyt.