Tämä kirja kertoo historiasta niin, että kenen tahansa on oikein helppo lukea huikeita sotahistorian käänteitä. Kirja käsittelee Ruotsin ja Venäjän sotaa 1700-luvun Suomessa, jossa Kymijoki on keskeinen rajajoki. Kustaa III ja Katariina Suuri ovat serkuksia ja sota syttyy, koska Kustaa III haluaa pönkittää omaa asemaansa. Ei kiva, mutta milloinkas sota olisi.
Tämä kirja on rakennettu niin hyvin, että sitä on varsin mukava lukea. Tarina kulkee alusta loppuun, vuoden 1788 liikekannallepanosta aina Värälän rauhaan vuonna 1790, todella jouhevasti. Teoksessa on varsinainen teksti ja sen lisäksi pieniä ”laatikoita”, joissa on omat pienet tarinansa. Kaiken kruunaa runsas kuvitus karttoineen. On siis näppärästi pysyttävissä kärryillä missä mennään ja millaisissa puitteissa. Kaiken aikaa kerrotaan sodan melskeistä, kovista taisteluista, mutta on luotu myös loistavia henkilökuvia sotaa johtavista kenraaleista. Kun tätä kirjaa lukee, tulee sellainen olo kuin kaikki olisi tapahtunut viime viikolla. Lupsakka kerronta tuo tapahtumat niin lähelle.
Talvisin sotatilanne oli seisahduksissa, koska ei voitu sääolojen takia sotia. Vaan kevään tullessa taas alkoi melske ja meininki. Kustaa III:n kerrotaan olleen monissa paikoissa ja tilanteissa itse mukana. Tarinat kertovat ja edelleen on paikkoja olemassa, joissa Kustaa III on johtanut sotaa, käynyt tarpeillaan, ripustanut reppunsa ja niin edelleen.
Sotaa käytiin pitkin Kymijoen vartta aina Savoon asti, maita ja meriä myöten. Kustaa III oli kuitenkin hyvin teatraalinen ja halusi vain olla yksi tämän sotateatterin esiintyjistä, koreine vaatteineen ja ehkä karismoineen.
Pidin kirjasta ja soisin sen kuluvan monien käsissä. Sen voi lukea suoraan ihan rivi riviltä, tai sitten niin, että lukee vain ”laatikot” ja katselee kuvat. Aina voi palata uudestaan johonkin kohtaan. Kun on lukenut tätä kirjaa, haluaa etsiä niitä aitoja paikkoja ja palata näin menneeseen aikaan.