Lars Mytting: Täyttä puuta : Pilko, pinoa ja kuivaa – puulämmittämisen taito

Täyttä puuta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Toisinaan sitä vain törmää erinomaisiin tietokirjoihin. Täyttä puuta tuli luettavaksi yllättäen ja meinasin jopa jättää lukematta, mutta tulin kuitenkin vilkaisseeksi – ja jäin koukkuun! Tämähän on upea teos!

Norjalainen Lars Mytting on perehtynyt puulämmittämisen salaisuuksiin ja on kirjoittanut aiheesta todella houkuttelevan ja kiinnostavan kirjan. Esipuheessakin varoitetaan, että kirja herättää halun kokeilla ja vertailla. Minullakaan ei tulisijaa ole, kaukolämmöllä lämmitettävä kerrostaloasunto vain, mutta kummasti kirjan luettuani teki mieli puuhommiin. Väittäisin, että se jos mikä on hyvän kirjan merkki.

Kauniisti kuvitettu kirja käsittelee puulämmitystä monelta kantilta. Se esittelee puun, työkalut, pinoamisen ja kuivattamisen salaisuudet, tulisijat, polttamistekniikat ja niin edelleen – puulämmityksen koko kaaren metsästä tulisijaan, siis, tiiviisti ja vetävästi.

Suomennos on myös hyvin tehty. Kirjan on suomentanut Seppo Hovila, jonka lisäksi Anssi Orrenmaa on toimittanut kirjan suomalaisiin oloihin sopivaksi. Kirjaan on muun muassa lisätty luku saunoista – mitäpä norjalaiset sellaisesta ymmärtäisivät – ja pari suomalaista haastattelua ja muutenkin täydennetty tietoja Suomen oloihin sopiviksi. Hyvää työtä ja kustantamolle kiitos, että käännöksen kanssa ei ole oiottu mutkissa – nyt kirja on paljon parempi kuin pelkkä suora käännös norjalaisesta alkuteoksesta olisi.

Hieno kirja, joka sopii mainiosti vaikkapa lahjaksi kenelle tahansa polttopuun kanssa tekemisissä olevalle.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...