Hilary Boyd: Täydellinen avioliitto

Täydellinen avioliitto

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Naistenviihde ei ole koskaan varsinaisesti ollut minun alaani, ja siksi aloinkin lukea Hilary Boydin kirjaa vähän varauksellisesti. Täydellinen avioliitto – josta nimestä minulle tuli koko ajan väkisinkin mieleen Van der Velden samanniminen 1920­-luvun seksiopas – ei kuitenkaan osoittautunut perinteisesti viihteelliseksi, joten luin sen sitten lopulta ihan mielelläni.

Täydellinen avioliitto kertoo kuusikymppisestä pariskunnasta. Lawrence on juuri jäänyt eläkkeelle yliopiston opettajan työstä, ja Joanna eli Jo on kirjoittanut harvakseltaan nuortenkirjoja. Kirjassa esiintyvät myös heidän kaksi aikuista lastaan, ainakin toistaiseksi sinkkuna elelevä näyttelijä Nicky ja maaseudulla täysiverisen ekofanaatikon kanssa naimisissa oleva Cassie. Jon ja Lawrencen liitto on ollut kaikin puolin onnistunut, mutta sitten Lawrence kertoo, että hänellä on avioliiton ulkopuolinen suhde, että hän on rakastunut, ja tämän intohimon kohde onkin aikamoinen yllätys. Lawrence muuttaa pois kotoa voidakseen toteuttaa suurta rakkauttaan, ja petetty Jo yrittää kursia itseään kokoon miten taitaa.

Totuuden nimissä on sanottava, ettei Täydellinen avioliitto kokonaisuutena ollut juonenkäänteissään tai henkilökuvauksessaankaan kovin omaperäinen. Tapahtumat olivat kaiken kaikkiaan melko odotettavia, mutta ehkä tämän kirjan ansiot olivatkin ihan muualla. Pidin kovasti siitä kunnioittavasta tavasta, jolla Boyd käsittelee ikääntyviä päähenkilöitään; he eivät rakastumisiensa innossakaan olleet huvittavia pilkan kohteita, kuten taas oli Cassien mies, joka ei hyväksynyt edes normaalia sänkyä tai jääkaappia epäekologisina. Kiinnostava sivuhenkilö oli myös Jon rempseä ystävätär, naapurin Donna.

Täydellinen avioliitto oli siis loppujen lopuksi miellyttävä, joskaan ei erityisen mieleenjäävä lukukokemus. Sen voisi vaikka luokitella lukuromaaniksi, joka on luonteeltaan turvallista, eikä varmaankaan loukkaa lukijoitaan.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...