Kesken uusinta Tatu ja Patu : Paikoillenne, valmiit, hep! -kirjaa edetessä tupsahti tuuteista uutinen, että Tatu ja Patu -kirjoista poistetaan kuvat lihasta ja maitotuotteista. Tulipahan yksi lisäjännityssäie luentaan: etsi kuvista liha- tai maitotuote.
Kuitenkin kaikitenkin suuri harmi, kun tekivät tekijät Aino Havukainen ja Sami Toivonen tavallaan omanlaisensa peteliukset. Höpsistä pussiin! Mitä sitä vanhoja parsimaan! Tulevaisuudessa moinen uudenlainen kirjoitus ja kuvitus on ymmärrettävää ja luonnollista. Ei tointaisi historiaa mennä sorkkimaan – ja on siinä muuttelemista 25 sarjaan kuuluvan osan kimpussa.
Jotenkin meni maku koko kirjasta tuon kuultuani. Vaan pianpa palasi luku- ja katseluinto: sen verran laadukasta on piirtämisen jälki sekä monimuotoinen sisällöltään sanoma. Vikkelää tekstiä vikkelistä veljeksistä, kunhan veijarit Veera on saanut ulos houkuteltua.
Ajassa ovat pojat ja tekijät. Tulee mieleen, että mitähän tekijät joutuvat tästäkin kuvasta korjailemaan muutaman vuosikymmenen päästä, koska eihän silloin voi näyttää noin typerää toimintaa.
Oli miten oli, tuli mitä tuli: käsissä oleva urheilukirja on hieno ja rohkeasti osoittelevan opettavainen – satukirja parhaimmillaan. Lisäbuustia antava, positiivista energiaa huokuva. Ja ajanhermoilla oleva. Takuulla saa tutun kakkosluokkalaispojan peukutuksen ja hyvä ettei yliliikkumaan – tramboloimaan, jalistelemaan, tennistelemään, vilistelemään pitkin metsiä ja juoksuratoja – Tatun ja Patun lailla. Toivottavasti oppimaan myös häviämisen ja kanssaihmisen kunnioittamisen jalon taidon.
Niin siitä lisäjännityksestä; tästä kirjasta Aino ja Sami pääsevät uuden etiikan mukaan vähällä kolmatta painosta valmistellessaan, sillä vain yksi kuva vaatii tuunaamista. Huomaatteko alle sentin ”syntisen”?