Anton Lahdenperä on menestynyt kuvataiteilija, joka päättää lopultakin antaa pitkään pyydellyn haastattelun lehteen. Hän joutuu kuitenkin yllätetyksi, sillä toimittaja muistuttaa häntä salaisuuksista, joihin ei ole vuosiin kajottu.
On perhe, johon ei synnytty. Anton adoptoitiin ja Tuukasta tuli lyhyen tuttavuuden perusteella isä, joka joutui hyväksymään myös pojan kiihkeän ystävyyden Joseen, tämän puutarhoja rakastavan äidin Doran sekä Antonin rakastetun, Xian. Perheen keskipisteenä on romaanissakin Anton, kaikessa epävarmuudessaan ja tuskassaan. Kun Jose keksii Antonin tauluille menevät ja myyvät nimet, alkaako tästä taiteilijan voittokulku? Keksiikö Jose myös taulujen oikean merkityksen Antonille?
Ensimmäiset suuret lamavuodet 1990-luvulla iskevät ja pyyhkivät omituisen lapsuuden yli. Psykologiäiti, joka teki lapsensa elämästä helvetin, keinolapsuuden.
Mieleenpainuva, herkkä ja hieman unenomainen kuvaus ihmisten peloista, puhumattomuudesta, keinoista selvitä hengissä tukahdutetussa elämässä kovin oudossa perheessä. Ulkokuori voi hetken toimiakin, mutta lopulta kaiken on paljastuttava. Hienoa ja pienimuotoista kuvausta, joka kasvaa kattamaan koko vuosikymmenen elämänmenon. Haikean kaunistakin osittain. Itse pidin tästä ja suosittelen muillekin kotimaisen, hieman erilaisen romaanikirjallisuuden ystäville.