Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Timothy Snyderin Tappotanner : Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä kertoo, mitä tapahtui Molotov–Ribbentrop-sopimuksen kattamilla alueilla toisessa maailmansodassa.
Timothy Snyder keskittyy Molotov–Ribbentrop-sopimuksen solmimisen jälkeisiin tapahtumiin, jotka eskaloituivat toisen maailmansodan aikana kauhistuttavimpiin massamurhiin, mitä ihmiskunta oli koskaan nähnyt.
Tässä ei säästetä yhtään rikosta, yhtään kiveä ei jätetä kääntämättä ja kaikki rikokset näytetään kaikessa raakuudessa ja hirvittävyydessä lukijalle, jotta nykyihminen pystyisi edes jotenkin käsittämään sitä kauheutta, mitä ihmiset kokivat vain muutama vuosikymmenen sitten.
Tappotanner on kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti hyvin raskas kirja. Tätä ei hevin pysty lukemaan nopeasti, mutta kerrontatapa on todella sujuvaa, vaikkakin aihepiiri on niin rankka. Sen lisäksi, että tässä analysoidaan politiikkaa, strategista kikkailua, joukkojen liikkeitä ja tilastoja, kirjailija nostaa esiin aikalaiskuvauksia, jotta lukijalle ei jää epäselväksi, mitä ne kuusinumeroiset luvut tarkoittavat: nälkään kuolevia lapsia, päähän ammuttuja miehiä ja naisia ja kaasukammioissa tukehtuvia perheitä.
Eloonjääneiden muistelmat, kirjeet, päiväkirjat ja keskitysleirien seiniin kynsillä raavitut viestit kertovat, mitä nämä massateloituksen uhrit ajattelivat, kun tajusivat, että heidät tuhottiin joko silkasta välinpitämättömyydestä tai vain koska he olivat olemassa.
Snyder käyttää viimeisempiä tutkimuksia kuvaamaan tappotantereeksi ristimänsä Molotov–Ribbentrop-alueen tapahtumia, mutta myöskin kumoamaan muutaman toisen maailmansodan jälkeen muodostuneen historiallisen väärinkäsityksen. Snyder nostaa esimerkiksi esiin sen, että vaikka juutalaiset olivat eläneet satoja, jos ei tuhansia vuosia Euroopassa, erityisesti Saksassa, niin saksalaiset pitivät heitä maahanmuuttajina. Syy tähän olivat 1900-luvun alun Venäjän pogromeita pakenevat juutalaiset, jotka saapuivat Saksaan asumaan.
Natsit eivät siis olleet vain sekopäisiä rasisteja, vaan he käyttivät propagandavälineenä tuoreita itäeurooppalaisia juutalaisia, jotka eivät puhuneet saksaa ja jotka olivat muutenkin hyvin erilaisia kuin saksanjuutalaiset, oikeuttaakseen kaikkien juutalaisten hävittämistä Saksasta. Natsit olivat maahanmuuttokriitikoita ennen kuin pääsivät valtaan. Tai se, että Stalin oli ihan oikeasti antisemitisti ja suunnitteli itsekin toisen maailmansodan jälkeen neuvostojuutalaisten massamurhaamista.
Molempien diktaattoreiden hirmuteot tappotantereella käydään läpi kivuliaan yksityiskohtaisesti ja lukijalle jää päätettäväksi kumpi oli se sekopäisin massamurhaaja. Oliko se Hitler, joka viimeiseen asti yritti tappaa kaikki Euroopan juutalaiset, vaikka sota oltiin selvästi häviämässä, vai Stalin, joka tapatti entiset liittolaiset ja näitä edustaneet ryhmittymät, kun heidän hyödyllisyytensä oli hänen mielestään kulutettu loppuun?
Snyder analysoi Hitlerin ja Stalinin ideologioita hyvinkin syvällisesti ja tutkailee, miten todellisuus pani tiukasti näitä utopisteja vastaan. Mielenkiintoisin huomio oli, että Snyder eristää marxismin, marxismi-leninismin ja stalinismin toisistaan ja puhuu kirjassaan enemmänkin stalinismista omana kommunismista erillisenä ideologiana.
Tämäkin voi johtua siitä, että Snyder on oikeasti vaivautunut lukemaan Marxia ja tietää, että Stalinin hupsuttelulla ei ole mitään yhteistä kommunismin kanssa kuin nimellisesti. Hitlerin kansallissosialismi on taas toinen tarina, koska Hitler itse muotoili tämän puhtaasti ihmisten hävittämiseen omistetun ideologian, jonka olisi pitänyt hävitä Hitlerin ammuttujen aivojen mukana.
Snyder toteaa, että sodan jatkuessa stalinismi ja kansallissosialismi lähenivät toisiaan massamurhissa, taktiikoissa ja lopullisessa päämäärässään niin paljon, että ei voida sanoa, että nämä olivat täysin erillisiä ideologioita, vaan oikeastaan koko länsimaisen teknologisen ja tieteellisen maailmankuvan jäävuoren huippu.
Molemmat sekopäät halusivat luoda uuden täydellisen yhteiskunnan, joka noudattelisi sen ajan tiukkoja tieteellisiä standardeja, joihin kuului jonkun alemman kansan alistaminen huipputeknologiselle tuotannolle. Hitler ja Stalin tekivät siis juuri sitä, mitä Ranska, Espanja, Belgia ja Iso-Britannia olivat tehneet satoja vuosia Amerikoissa ja Afrikassa, mutta sen sijaan siirtokuntana toimisikin Eurooppa.
Stalin, Snyderin sanoin, kolonisoi itse Neuvostoliiton ja sen kansan, kun taas Hitler ensin karkotti kaikki Saksan juutalaiset Saksasta ja alkoi sitten kolonisoida ympäröiviä valtioita samalla raivolla kuin espanjalaiset konkistadorit, mutta nyt 1940-luvun parhaimmalla mahdollisella teknologialla, johon kuuluivat kuljetettavat kaasukammiot, teollisen mittakaavan tuhoamis- ja työleirit sekä massatuhoaseet.
Tappotanner ei kerro oikeastaan ihmiskunnan pahimmasta tragediasta, vaan koko länsimaisen ideologian ainoasta loogisesta loppupisteestä, jossa ihmiset muutetaan matemaattisiksi luvuiksi ja arvoiksi, joita voidaan säätää ja ohjelmoida mahdollisimman optimaaliseen visioon, huomioimatta näitten yksilöllisiä tarpeita.
Kaikki ne nälkään, tauteihin, luoteihin ja kaasuun kuolleet ihmiset eivät olleet minkään arvoisia natseille ja stalinisteille, kuten eivät englantilaisille ja belgialaisille siirtomaaherroille olleet plantaasien orjatkaan. Snyder painottaakin kirjassaan, että toisen maailmansodan kauhut eivät olleet mikään poikkeus tai sivupolku, vaan ajan hengen huipentuma, joten jos sen koko kauhistuttavaa mittakaavaa ja historiallisia juuria ei perinpohjin analysoida julkisessa keskustelussa, se voi tapahtua uudelleen ja uudelleen.
Tämä fakta mielessä, kiinnitin huomiota siihen, miten Snyder esimerkiksi painottaa, miksi holokausti ja Stalinin kollektivisoinnin ja terrorin aalto tapahtuivat. Snyderin mukaan siihen yhdistyi ylhäältä alas oleva kauaskantoinen suunnittelu uudesta ”täydellisestä” valtiosta ja usko siihen, että jotkut ihmisryhmät eivät sovi tähän visioon, joten heidät on pyyhittävä maailmankartalta.
Stalin ja Hitler eivät kuitenkaan heti päätyneet siihen johtopäätökseen, että ihmisiä piti massamurhata. Stalin päätyi näännyttämään ukrainalaiset talonpojat nälkään, kun kommunismi ei levinnytkään kulovalkean tavoin vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Eurooppaan, kuten Lenin oli ennustanut, eikä maatilojen pakkokollektivisointi tuottanutkaan haluttuja tuloksia.
Nämä kaksi odottamatonta faktaa ajoivat Stalinin syyttämään ulkopuolisia marxisti-leninistisen vision epäonnistumisesta, koska itse visio ei voi olla koskaan väärässä, vaan syy on aina muualla. Hitler taas ei alun perin halunnut tappaa kaikkia juutalaisia, vaan ensin hän suunnitteli karkottavansa heidät Madagaskarille, mutta kun liittoutuneet julistivat Saksalle sodan Puolan valloituksen jälkeen, suunnitelma kariutui ja oli löydettävä jokin muu ratkaisu. Näin päädyttiin ”lopulliseen ratkaisuun”.
Natsit eivät siis alun perin nousseet suosioon sillä, että he halusivat tappaa juutalaisia, vaan sen takia, koska he kiihottivat kansaa pitämään kaikkia juutalaisia huonosti integroituneina maahanmuuttajina, jotka eivät voisi koskaan olla osa saksalaista yhteiskuntaa. Se, mitä natsit ja saksalaiset eivät osanneet arvata oli että kun joltain ihmisryhmältä riisutaan kaikki inhimillisyys, heille voi tehdä mitä tahansa, kuten kaasuttaa keskitysleirissä ja valmistaa heidän hiuksista tyynyjen pehmusteita.
Sama tapahtui Neuvostoliitossa: ensin pyrittiin turvaamaan vallankumous keskittämällä kaikki valta pienelle eliitille ja tottelevaiselle armeijalle, jotta kaikki ulkoiset viholliset (joita oli oikeasti olemassa) voitiin torjua. Tämä loi kehityksen, jossa kaikki epäonnistumiset alettiin nähdä jonkun ulkopuolisen tekona ja näin puhdistusten kierre alkoi, eikä sitä voitu enää pysäyttää.
Snyderin kirjan opetus on, että pahuus ei ole koskaan ilmiselvää, röyhkeää, äänekästä tai väkivaltaista, vaan se alkaa jonkun ihmisryhmän halventamisella ja dehumanisoinnilla. Kertomuksina, että kaikki ongelmat ratkeavat, kun joku joukko kansasta poistetaan yhteiskunnasta, koska he ovat olemuksellisesti epäihmisiä, kelpaamattomia ja epätäydellisiä.
Tästä alkaa pahuus ja vaikka näitä ideoita esittävät ihmiset eivät itsekään haluaisi massamurhata ketään, niin holokausti on hyvä esimerkki siitä, mihin rasismi ja ihmisten dehumanisointi lopulta johtaa. Snyderin ja minun mielestäni kaikkien pitäisi ottaa urakka vastaan ja lukea tämä kirja, jotta toisen maailmansodan tapahtumat eivät koskaan toistu.