Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tuukka Sandström on minulle kirjoittajana tuntematon; selvittelyllä käy ilmi, että hän on pientä Idiootti-kustantamoa pyörittävä kirjailija, kääntäjä ja kustannustoimittaja, joka on erikoistunut kustantamossaan erityisesti venäläiseen kirjallisuuteen. Nelikymppinen – minun ikäiseni – Sandström käsittelee esseissään populaarikulttuuria. Mikseipä ikätoverini kirjoittamat kulttuuriesseet kiinnostaisi!
Tappio tai kuolema on kompakti kokoelma, kahdeksan esseetä. Niissä käsitellään Karate Kidiä, ressentimenttiä ja Joker-elokuvaa, Game of Thronesia, Iida Rauman Hävitystä, n-sanaa, David Bowien kuolemaa ja Blackstar-albumia, tekoälyä ja Knausgårdia sekä voittamista ja tappiota judon kontekstissa. Kuten genreen kuuluu, esseet ponnistavat vahvasti Sandströmin omasta taustasta, jossa ydinkokemuksiin kuuluu koulukiusatuksi tuleminen ja judoharrastus.
Sandström luonnehtii makuaan huonoksi ja kertoo olevansa kiinnostunut epäonnistumisista. Karamazovin veljeksiä enemmän ajatuksia herättää Karate Kid. Epäilemättä Sandströmin sukupolvelle jälkimmäinen onkin relevantimpi ja paremmin tunnettu viittaus kuin venäläinen klassikkokirjallisuus. Lukeutuu se minullekin niiden parhaiten lapsuudesta mieleen jääneiden elokuvien joukkoon.
Taide kertoo aina todellisesta maailmasta, myös se viihteeksi kutsuttu, rahanahneena pidetty muoto. Silloinkin kun taidetta sanotaan eskapistiseksi, se pakenemisellaan paljastaa jotain siitä, mitä yritämme paeta. Siksi taideteoksen epäonnistuminen on usein kiinnostavampaa kuin onnistuminen.
Karate Kid kytkeytyy tietysti koulukiusaamiseen. Se, ja jatkoksi ilmestynyt Cobra Kai -tv-sarja, väittävät, että tiettyjä ongelmia ei voi ratkaista muuten kuin väkivallalla. Tämä on yleisesti tuhoisa ajatus, eikä päde modernissa hyvinvointiyhteiskunnassa – paitsi lasten maailmassa, väittää Sandström. Kymmenvuotiaana Karate Kid näyttäytyi ratkaisuna kiusaamiseen. Pasifistiäiti ei päästänyt Sandströmiä karatetunneille, mutta judo onnistui. Kuulemma auttoi: “Minun ei tarvinnut juuri tapella, turvautua vastaväkivaltaan. Kiusaajilleni riitti pelkkä tieto siitä, että tarpeen vaatiessa kykenin.”
Omasta kokemuksestani voin tosin sanoa, ettei tämä mikään automaattinen ratkaisu kiusatuksi tulemiseen ole, vaan ongelman ratkeaminen vaatii jotain muutakin kuin vain itsepuolustustunneilla käymistä. Mitä se Sandströmin kohdalla oli, en osaa näiden esseiden valossa sanoa.
Sandström käsittelee Iida Rauman Hävitys-kirjaa perusteellisesti. Sandström näkee palkitussa ja kehutussa teoksessa ongelmia. “Hävitys ei anna anteeksi ja pitää loppuun saakka kiinni uhriudesta, ja kenties juuri siksi se lopulta takertuu ja tukehtuu vihan symmetriaan.” Romaani yhtä aikaa vastustaa hierarkioita ja toiseuttamista, mutta samaan aikaan pystyttää omia hierarkioitaan ja toiseuttaa erityisesti romaanin pääpahista, opettaja Anna-Maijaa. Minua ei lopulta juurikaan kiinnosta Hävityksen tosipohjaisuus tai mahdollinen kostomentaliteetti, mutta on Sandströmillä tässä kieltämättä pointtinsa.
Populaarikulttuuriesseiden ystäville Tappio tai kuolema tarjoaa oikein kelpo paketin luettavaa ja pureskeltavaa, varsinkin jos koulukiusaamisteema ei tunnu jo läpikotaisin loppuun käsitellyltä.
