Vantaalla olevalla huoltoasemalla on ammuttu seitsemän ihmistä. Ihan kamala paikka ja se olisi ratkaistava pian, sillä tilanne on kauhua kylvävä.
Rikoskomissario Sulo Naskali saa tehtäväkseen alkaa selvittää tapausta, vaikka on juuri ollut häpäistynä asiasta, josta poliisi ei saisi olla. Hänen vanha ystävänsä Toni ”Tonic” Nielsen on paljastunut sarjamurhaajaksi. Hän tosin ei voi nyt olla syyllinen, koska hän istuu linnassa. Sen sijaan toimittaja Make Sarkala on tehnyt Tonista kirjan. Vaikka Sarkala ei ole kirjastaan millään lailla ylpeä, se hiertää Naskalin ja Sarkalan välejä.
Molemmat kuitenkin tahoillaan alkavat selvittää murhamysteeriä. Kaikki seitsemän ihmistä ovat kukin erilaisia. Ketään ei varsinaisesti pitänyt ampua, mutta tilanne lähti lapasesta. Kirja etenee hyvin, kun millään ei saata arvata, kuka se voisi olla, kun melkein kaikki voisivat olla syyllisiä tai sitten ei kukaan.
Numminen kuvaa ihmisiä todella hyvin. Jokaisen persoona, nilkkiys tai muu luonteenpiirre tulee hienosti esiin. Sitä suorastaan oppi tuntemaan heidät kaikki. Vankilassa oleva Tonic on kaikkivoipaisessa narsistisessa mielenlaadussaan se, jollaista ei toivoisi koskaan tielleen osuvan, mutta ehei, hän ei ole kuitenkaan se rasian homeisin rusina.
Monen koukeroisen draaman ja lisäruumiiden jälkeen palaset alkavat loksahdella paikoilleen ja lopulta peli on selvä. Voi huokaista helpotuksesta ja olla tyytyväinen lukemaansa.