Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Leena Lehtolainen on varmasti yksi Suomen suosituimpia rikoskirjailijoita, jollei sitten yksi suosituimpia kirjailijoita ylipäänsä. Koko lukeva kansa tuntee ainakin rikospoliisi Maria Kallion, ja moni on tutustunut myös henkivartija Hilja Ilveskeroon. Tässä uudessa kertomuskokoelmassakin he ovat mukana, Ilveskero kahdessakin eri roolissa.

Olkoonkin että kirjan alaotsikko on ”muita rikoksia”, eivät rikokset mielestäni ole mitenkään pääosassa tässä kokoelmassa. Ehkäpä poikkeuksen muodostaa nimikertomus, jossa kirjastovirkailijasta tulee kohtalon oikkujen kautta tappajan tyttöystävä. Kidnappaus ja myymälävarkaudet löytyvät myös tapahtumien listalta, mutta sitten on mukana aivan toisenlaisiakin tarinoita.

Niistä jäi mieleeni erityisesti kokoelman viimeinen kertomus Kolme Joosefia, jossa kirjailijan eläytymis- ja kuvauskyky olivat mielestäni parhaimmillaan: asunnoton huume- ja ryyppyremmissä elävä nuori Marjis on tullut tietämättään raskaaksi ja joutuu aivan uudenlaisten haasteiden eteen kuin aiemmin elämässään.

Huumoripuolelta onnistuneinta antia edustaa Joulupukin suudelma, jossa riuska ja monitaitoinen Hilja Ilveskero on valjastettu etsimään Stockmannin henkilökuntaan soluttautuneita myymälävarkaita joulun alla. Kauhua oli sitten tavoiteltu muun muassa Metsänpeitto-tarinassa, jossa nuori kaupunkilaisnainen eksyy aavemaiseen metsään, mutta kovin pelottavaksi sitä ei oikein ollut saatu edes tällaisen umpiurbaanin lukijan silmissä.

Kokoelma oli mielestäni ehkä hieman epätasainen, enkä oikein uskaltaisi kutsua näitä tarinoita novelleiksi, sen verran kevyttä antia ne rakenteellisesti olivat, mutta eihän se vähennä niiden luettavuutta. Uskoisin että tämä kirja kuluu Lehtolaisen ystävien käsissä, jollei muuten niin uutta Kalliota tai Ilveskeroa odotellessa.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...