Nykyään sivun strippisarjakuvat eivät ole enää niin yleisiä kuin joskus aikoinaan ja ihmekkös tuo, kun sarjakuvien käyttö lehdissä vähenee vähenemistään. Tapio Tomsten : Työmiehen päiväkirja 2018–2022 edustaa siis jo jonkinmoista harvinaisuutta. Sarjakuva ilmestyi alunperin Teollisuusliiton Tekijä-lehdessä ja tähän albumiin on koottu sarjakuva kokonaisuudessaan.
Itse en ollut lehdestä kuullutkaan, joten omalle lukulistalle sarjakuva joutui, kun päädyin kirjakaupassa selaamaan albumia sen hienon piirustusjäljen vuoksi. Pentti Otsamolla on pitkä historia sarjakuvien parissa, minkä huomaa tämänkin sarjakuvan varmaotteisesta lopputuloksesta; Työmiehen päiväkirjan konstailematon selkeän viivan -tyyli erottuu edukseen.
Sarjakuvan nimihenkilö Tapio Tomsten edustaa jokamiestä, jonka kohtaloksi koituu yllättäen työttömyys. ”Onneksi” tarjolla on kaikenlaista aktiivimallia ja epämääräistä työsuhdetta, ja kun maailmalle iskee vielä pandemia ja Ukrainan sota, niin siinähän riittää maailman menossa ihmettelemistä. Sivun stripit ottavat siis kantaa päivänpolttaviin kysymyksiin mutta usein surrealistisella twistillä. Vaikkapa siis näin: Susanna Koski kuuluisasti totesi, että työtä kyllä löytyy, tarvitsee vain katsoa metsään, ja kappas kummaa – metsästä tosiaan löytyy hommia! Tosin työkuva ei ehkä ole ihan sitä mitä odottaisi.
Tämä oli ehkä se asia, joka yllätti minut sarjakuvassa eniten, ja nimenomaan positiivisessa mielessä: homma ymmärretään viedä sopivasti yli. Joka sivu ei kuitenkaan ole tykittelyä, vaan sarjakuva tavallaan tasapainoilee realistisemman kerronnan ja absurdin välimaastossa. Tämä tuo kerrontaan mukavaa yllätyksellisyyttä, josta hyvä esimerkki on Tapio Tomstenin kultakala Herra Kuha, jolta löytyy terävää kommenttia aiheeseen kuin aiheeseen. Sivujen alaosaan on onneksi aina merkattu, mihin uutiseen strippi viittaa, mikä on hyvä juttu sillä ihmisen muisti on tunnetusti näissä asioissa aika lyhyt.
Parhaimmillaan sarjakuva on ensimmäisellä puoliskolla, jossa löydetään uutisiin hulvatonta näkökulmaa. Jälkipuoliskolla Tapio Tomstenin yksityiselämän käänteet nousee suurempaan rooliin, mikä on hahmonkehityksen kannalta varmasti välttämätöntä, mutta ei kutkuttele samalla tavalla nauruhermoja. Hyvän strippisarjakuvan merkki kuitenkin on se, jos sarjakuva tuntuu päättyvän hieman liian aikaisin. Aika useinhan käy niin, että strippisarja senkun jatkuu ja jatkuu, ilman että kuvioihin saadaan mitään uutta näkökulmaa. Työmiehen päiväkirjoista sen sijaan jäi tunne, että tätä olisin lukenut mielelläni vielä lisää.
Ylipäätään pidän sivun strippiformaatista ja siitä, miten tässä yhdistyy ikään kuin poliittinen pilapiirros ja perinteinen sarjakuva. Siinä missä pilapiirros on yksittäinen kuva, sivun tila antaa mukavasti tilaa rakentaa vitsiä. Kuten sanottu, tällaisia sarjakuvia ei niin usein tänä päivänä enää näe ja se on harmi. Kaikkiaan Tapio Tomsten : Työmiehen päiväkirja 2018–2022 on mukavan persoonallinen kokonaisuus, joka onnistui jättämään jälkeensä pienen nälän. Lisää, kiitos!