Vanha suutari puhuttelee nuorta kaunista neitiä ja tuleekin samalla kertoneeksi, ehkä pyytämättä tai ainakin puolivahingossa, ummet ja lammet koko pitkästä elämästään pikkupoikien pyssyleikeistä korpraalin uraan Itävalta-Unkarin armeijassa ja sittemmin moniin muihin seikkailuihin. Bohumil Hrabalin Tanssitunteja aikuisille ja edistyneille on varsin kokeilevaa kirjallisuutta. Koko kirja koostuu yhdestä ainoasta virkkeestä – tai oikeastaan jopa vajaasta virkkeestä, sillä kirja ei pääty pisteeseen.
Kirjan takakansi antaa loistavan luonnehdinnan puhujasta: ”[K]irjan päähenkilö on maineeltaan epämääräinen vanha suutari ja sotilas Pepin.” Epämääräinenpä hyvinkin, sillä ainakin omien juttujensa mukaan suutari olisi ehtinyt 70 vuotensa aikana kokemaan yhtä ja toista. Hän on palvellut keisaria ja presidenttiä, ollut sodassa ja monenlaisissa hommissa suutaroinnista oluen panemiseen. Suutarilla on silmää ja korvaa elämän pienille ja suurille iloille naiskauneudesta kapakoihin ja lauluihin. Jatkuvasti hän tarjoilee kirjaviisaita opetuksia unien tulkinnasta ja lemmentaidoista, ja aina hän on selvinnyt voittajana kaikissa kokemuksissaan.
Tanssitunteja aikuisille ja edistyneille on hulvaton, elämänmakuinen, riemukas pikku helmi. Ei kukaan varmaankaan pysy perillä kaikessa Hrabalin ideatulituksessa, mutta siinäpä onkin yksi kirjan kiinnostavimpia elementtejä. Kun lukija vielä nauraa (todellakin! nauraa!) suutarin edelliselle mälväisylle, on Hrabal siirtynyt jo irtovitsistä seuraavaan tarinanlankaan, joka saattaa olla pituudeltaan parin sanan huomautuksesta pariin sivuun. Hrabalin tajunnanvirtaa ei ole suinkaan hankala lukea, eikä pitkään pötköön kirjoitettua kirjaa kannata säikähtää. Hrabalin tyylissä on jotain samaa kuin José Saramagon tavassa valuttaa suupielestään varsinaisen tarinankerronnan sivuun hilpeitä ja satiirisia kommentteja.
Tanssitunteja aikuisille ja edistyneille on jälleen yksi ihan vahingossa kirjastosta löytynyt kirja. Taas kerran onni oli myötä. Suosittelen!