Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Tanssija kuolee kahdesti – ensimmäisen kerran lopettaessaan tanssimisen. Ja se ensimmäinen kerta sattuu enemmän.”
Nämä kuuluisan tanssija ja koreografi Martha Grahamin sanat, joilla Erin Kelly aloittaa kirjansa, sopivat Tanssija kuolee kahdesti -romaanin teemoihin erittäin hyvin, ja niinpä suomennoksen nimi onkin minusta hyvin osuva. Klassisen baletin eläkeikä on ammatin raskaudesta johtuen alhainen, Suomen Kansallisbaletissa useimmilla tanssijoilla vain 44 vuotta. Mutta eläkkeelle jääminen on monille hyvinkin vaikeaa, koska ura baletin parissa on vaatinut täydellistä antautumista ja ehkä myös muun elämän poissulkemista, ja miten eläkeiälleen löytää sitten uutta sisältöä? Entä jos loukkaantumiset katkaisevat uran jo aikaisemmin?
Lontoon venäläisen baletin prima ballerina Ava Kirilova on 30-vuotias. Hänen isänsä on balettiseurueen kunnioitettu ja pelätty johtaja Nikolai Kirilov, joka on tanssijoille usein herra K., joskus tuttavallisempi Nicky ja Avalle Papa. Tanssijoiden elämä on monella tavalla vaativa: heidän on pysyttävä hoikissa mitoissaan hinnalla millä hyvänsä, he eivät saa omistaa oikeastaan mitään, eivät omaa asuntoa tai pankkitilia tai henkilötodistusta tai edes älypuhelinta. Nicky tarkkailee tanssilattialla olevia oppilaitaan armottomana kaksisuuntaisen ikkunan takaa: tanssijat näkevät vain peilin eivätkä ymmärrä, että kaikki heidän tekemisensä, erityisesti virheet, ovat ankaran silmäparin alla. Mutta Nicky on jo vanha ja sairas, hän napsii kodeiinia ja nilkuttaa lonkkaleikkausta odottaen.
Ava saa nyt lopulta tanssittavakseen baletin huippusuorituksen, Joutsenlammen kaksoisroolin: valkoinen joutsen Odette on viaton, mutta musta joutsen Odile häikäilemätön viettelijä. Ensi-ilta saapuu, mutta sen jälkeen tapahtumat lähtevätkin hurjaan menoon. Mitä pitemmälle kirjaa päästään, sen monimutkaisemmiksi tapahtumat yltyvät. Lukija ei pian enää ymmärrä, kuka on kuka ja mikä on totta.
Koska olen aina ollut kiinnostunut baletista, luin tämän kirjan ihan hotkimalla, ja odottamattomat juonenkäänteet vain lisäsivät intoa päästä eteenpäin ja saada tietää tapahtumien todellinen laita. Olihan teksti aika viihteellistä, mutta mielenkiintoisen teeman ja juonenkäänteiden vuoksi sen antoi enimmäkseen anteeksi. Kirjoittaja oli kuitenkin onnistunut luomaan melko pahaenteisen tunnelman, jota mustan joutsenensulan ilmestyminen ties mihin aina tiivisti.
Yksi pieni asiavirhe jäi mieleeni: nähdäkseni missään ortodoksikirkossa tuskin edes Lontoossa on urkuja. Mutta se siitä, antoisa lukukokemus tämä romaani lopulta oli.
