Regina Rask: Tänään kotona

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Regina Raskin romaani Tänään kotona kertoo Hertasta, joka on viisitoistavuotisen liiton päätteeksi eronnut miehestään. Hertan on sopeuduttava uudenlaiseen arkeen. Hän päättää, että uutta miestä ei tule, mutta päätös jää kovin lyhytaikaiseksi, kun Hertta kohtaa Teron. Tero on myös eronnut. Pian pariskunta jo koettaakin sovitella arkeaan ja lapsiaan omakotitaloon. Romantiikkaakin pitäisi saada ujutettua mukaan. Omakotitalossa luulisi olevan tilaa, mutta kolme murrosikäistä ei tupaa avarra. Hertta on äiti, äitipuoli, vaimo, ex-vaimo, tytär, nainen — ja töissäkin pitäisi käydä.

Raskin romaani on kirjoitettu hyvin. Vaikka oma elämäntilanteeni on hyvin erilainen kuin Hertan, tunsin silti outoja tuttuuden tunteita hänen ajatuksiaan lukiessani. Rask on vanginnut kirjaan jotain yleistä, joka koskettaa useita. Hertan mietteet tuntuvat tutuilta, mutta samaan aikaan ne on kuvattu tuoreesti. Raskin kieli on eloisaa, tarina houkuttaa lukemaan. Monesti Rask kuvaa tapahtumia tai ajatuksia pienten asioiden kautta. Jos kirja olisi omani, olisin varmasti alleviivaillut sitä antaumuksella!

Tänään kotona muistuttaa, että parisuhteessa ei ole kyse vain kahdesta ihmisestä. Suhde tuo muassaan koko jokon ties minkälaisia ihmisiä, eivätkä kaikki aina ole innostuneita toisistaan. Raskin teos ei kuitenkaan vaivu pessimismiin. Aina on iloa, huumoria ja toivoa.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...