Tam-Tam menee päiväkotiin on kuvakirja isosta ja tärkeästä asiasta, yhdestä jännittävimmistä käännekohdista pienen lapsen elämässä. Päiväkotiin meno ei aina ole ihan helppoa tai kivaakaan, joskus se mietityttää ja joskus sen ei haluaisi tapahtuvan ollenkaan. Mutta kun asian kanssa pääsee sinuiksi, on se useimmiten melko mukavakin juttu, siis päiväkotiin meno.
Tam-Tam tuntuisi menevän päiväkotiin mielellään, ovathan siellä kaverit, kivat leikit ja tekemiset sekä kaikki muut tyytyväisen lapsen perusedellytykset. Kun Tam-Tam joutuu odottamaan omenanpaloja se vähän harmittaa, pistää murjotuttamaan, mutta siitäkin selvitään nopeasti. Sitten päästäänkin jo sottaamaan siveltimellä ja väreillä, leikkimään leikkihuoneeseen, syömään, nukkumaan ja lopulta ulos juoksemaan ja jälleen leikkimään. Hiekkalaatikolla Tam-Tamilla tulee Kokon kanssa hieman riitaa punaisesta lapiosta, mutta siitäkin selvitään opettajan lohdutuksella, puhalluksella ja halauksella. Ja sitten ovatkin päivän työt tehty ja on aika lähteä isän kanssa kotiin.
”Hei hei lapio. Hei hei opettaja. Hei hei Koko ja kaikki kaverit. Huomenna nähdään.”
Juonikuvioiltaan varsin yksinkertainen kirja toimii. Kun kyseessä on näinkin arkipäiväinen asia, ei oikeastaan sen kummempaa tarvita. Lapsilukijat kiinnostuvat juuri tästä, oikeasta elämästä. Kirjan teksti on niin ikään yksinkertaista; lauseet ovat lyhyitä, vain parin sanan mittaisia. Aikuislukijana koin tekstin jopa hiukan liian yksinkertaistetuksi, mutta ymmärrän joka tapauksessa sen tarkoituksen pienimpien kuuntelijoiden mielenkiinnon säilyttämisen kannalta.
Kirjan kuvitus on esimerkiksi Siiri-kirjoista tunnetun Mervi Lindmanin tuttua tyyliä ja siltäkin osin siis mukavaa luettavaa. Meillä kolmevuotias omaa päiväkotiuraansa ailahtelevin mielin odotteleva kuuntelija otti teoksen mielenkiinnolla vastaan, puolitoistavuotias katseli sitä mielellään niin ikään.
Suosittelen siis monella tapaa.