Karl Ove Knausgårdin ensyklopedinen kirjoitusprojekti jatkuu. Kuten edeltäjänsä Syksy, myös Talvi on kokoelma nopeasti syntyneitä kirjoituksia, joiden taustalla on tavoite paljastaa maailma sellaisena kuin se on. Hän kirjoittaa joka päivä yhden kokonaisen tekstin (miniesseen?) jostain valitsemastaan aiheesta.
Talvi kattaa ajan marraskuun alusta tammikuun loppuun. Tekstilaji on kaunokirjallista asiaproosaa, johon sekoittuu omia muistoja ja tuntemuksia. Aihepiirit ovat runsaat, mutta ehkäpä Länsi-Ruotsin märkä ja pimeä vuodenaika saa kirjailijankin kääntymään hieman sisäänpäin, ja teksteihin löytyy muutakin kuin pintaa. Parhaimmillaan Knausgård on laittaessaan itseään peliin, kertoessaan oikeasti jonkin tarinan. Henkilökuvaukset, joita sieltä täältä löytyy, jättävät kylmemmäksi.
Päivittäisten muutaman sivun tekstien lisäksi mukana on edelleen kirjeitä perheeseen syntyvälle uudelle tyttärelle. Kirjan aluksi Knausgård kirjoittaa vielä syntymättömälle tyttärelleen, mutta viimeisen kirjeen vastaanottaja onkin vastasyntynyt tytär. Nämä kirjeet ovat kauniita, henkilökohtaisia. Niissä välittyy valtava tunne.
Luin Talvea pitkään, ehkäpä marraskuulta vuodenvaihteeseen asti, pienissä paloissa. Luulenpa, että tälle kirjoituskokoelmalle aika tekee oikeutta, sillä mieluiten näitä muutaman sivun aihekokonaisuuksia lueskeleekin pieninä paloina, kolme tai neljä tekstiä kerrallaan. Aina niissä jotain ajateltavaa on.