Hans on siivoamassa autotalliaan, kun hän yhtäkkiä kohtaa pienen tontun. Tonttu esittelee itsensä Tallipiälliköksi ja väittää asuneensa tallissa jo hyvän tovin.
Hansin puoliso Birgitta sen sijaan löytää olohuoneesta norsun. Norsukin väittää seisseensä huoneessa jo vuosikausia.
Näistä absurdeista kohtaamisista lähtee tarina, jossa riittää käänteitä joka suuntaan. Aina kun totut yhteen asetelmaan, tilanne keikautetaan. Hansin kaverilla Ilpolla on pihallaan muutama puutarhatonttu – paitsi että kyseessä onkin oikeastaan operaatio, jossa Ilpo ruokkii tonttuja, jotka siis elävät ja vain näyttelevät liikkumatonta puutarhatonttua ohikulkijoiden hämäämiseksi, ja jyvillä ruokitut tontut tuottavat Ilpolle tontunmunia ja oikeastaan ihan viihtyvät vankeudessaan, jota Tallipiällikkö pitää luonnottomana kauhistuksena.
Tallipiällikkö on Kasper Strömmania parhaimmillaan: yksinkertainen, vähän naiivi piirrosjälki yhdistettynä lakoniseen tapaan esitettyyn absurdiin kerrontaan. Ihmiset ovat kovin epämääräisiä palluroita, mutta runsas dialogi vie juttua eteenpäin ja kääntää absurdiutta kovemmalle. Kuvitus ei tule tielle.
Absurdin huumorin ystäville Tallipiällikkö on varma valinta.