Antto Terras: Tallinnan tappajat : Viron veriset vuodet

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Antto Terraksen Stockmann Yard on yksi hauskimmista kirjoista, joita olen lukenut. Uudessa kirjassaan Tallinnan tappajat Terras on vakavampi mutta edelleen yhtä hersyväsanainen kuin aiemminkin.

Neuvostoliiton hajoaminen ja Viron itsenäistyminen saivat aikaan maassa kaaosta, kuolemaa ja verta. Nopeasti muuttuvassa Virossa ihmishenki oli löyhässä ja rikollisuus kukoisti. Antto Terras kertoo tositapahtumiin perustuvassa kirjassaan Tallinnan tappajat Viron väkivaltaisesta historiasta 1980-luvulta nykypäivään. Tässä true crime -kirjassa tappajat eivät ole intellektuelleja ja salaperäisiä sarjamurhaajia, vaan bensaa haistelleita ja syrjäytyneitä olentoja, joiden motiivit teoilleen olivat banaaleja ja säälittäviä. Aina surmateolle ei tarvittu edes motiivia. Virossa ihmisiä kuoli ja katosi, eikä kaikkia ole löydetty vieläkään.

Antto Terraksen murhatarinat ovat pohjimmiltaan hyvin surullisia, mutta hän maustaa ne mustalla huumorilla. Kirja tuo etäisesti mieleeni Alibin, mutta Terraksen virtuoosimainen sanankäyttö nostaa Tallinnan tappajat uudelle tasolle. Hieman ronskimpaa kesälukemista etsivälle Tallinnan tappajat on napakymppi.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...