Takapiru on Maritta Lintusen neljäs novellikokoelma. Se on sujuvasti kirjoitettu teos eri-ikäisistä ihmisistä valintojen ja ratkaisujen äärellä. Novelleissa liikutaan hyvin erilaisissa maisemissa alakoulusta Kreikkaan ja musiikkiakatemiasta nuoruuden kesään. On opettaja, jonka älykäs oppilas tarkoittamattaan kampittaa ylpeyden suohon, kirjailija, jonka saamat kummalliset kirjeet vaikuttavat hänen kirjoittamiseensa, ja ukki, jonka muistoissa palataan lapsuuteen lastenkodissa.
Kaikki tekstit on kirjoitettu minäkertojan näkökulmasta, ja ne kertovat elämäntilanteesta tai hetkestä, jolloin jokin muuttuu. Teoksen nimi on Takapiru mutta oikeastaan se kertoo ihmisistä, jotka lopulta pyrkivät oikeudenmukaisuuteen ja moraalisesti oikeisiin valintoihin: pikkuveli kurittaa isosiskonsa lähentelijää, nainen kieltäytyy myymästä perintötilaa tehotalouteen vaan järjestää sen luonnonsuojelualueeksi. Vaikka hahmot eivät välttämättä ole kovin sympaattisia, heitä seuraa opetus ja pyrkimys johonkin parempaan.
Erilaisista ympäristöistä huolimatta novelleissa leijuu sama tunnelma ja niitä vaivaa hienoinen yllätyksettömyys. Monet tarinat ovat ennalta arvattavia ja niissä olisi saanut laittaa vielä enemmän överiksi. Tekstien lopussa kirjailija antaa päähenkilönsä selittää auki omia valintojaan, mikä on turhaa. Lukija osaa kyllä lukea rivien välit ja nauttii löytämisen ilosta. Teos on kuitenkin hyvin tehty ja miellyttävä lukea ja onhan osa novellien tilanteista varsin vitsikkäitäkin. Sanonta ”ylpeys käy lankeemuksen edellä” sopisi hyvin kuvaamaan teoksen tunnelmaa.