Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Taivas Lontoon yllä on reilusti päälle viisisataasivuinen järkäle, joka tarjoaa lukijalleen yllätyksen toisensa jälkeen. Alku on kuitenkin melko pitkälle ihan sovinnaista. On perinteinen romaani, jossa on pääjuoni ja sivujuonia: kuolemansairas Leonard Vermin saapuu Lontooseen nuoruutensa maisemiin puolisonsa Maudin kanssa. Leonard on kutsunut mukaan myös Maudin kaksi lasta, kaksoset Irinan ja Gregoriuksen, joista Irina on pakkoneuroottinen ja bakteerikammoinen mutta elämässään hyvin menestynyt, kun taas Gregorius on viinaanmenevä veijari, joka saapuu mukaan Lontooseen lähinnä Leonardin miljoonaperinnön houkuttamana. Mutta kenen ovat sitten kaksi muuta paikkaa, jotka Leonard on varannut jäähyväisillalliselleen?
Samaan aikaan kerrotaan myös Keltaisen muistikirjan tarinaa, muisteluja Prahan keväästä 1968, jolloin nuori Leonard tapasi elämänsä ainoan todellisen rakkauden Carlan, mutta joutui samalla mukaan vaarallisiin vakoilutehtäviin. Lisäksi tarinan keskiöön tulee tsekkiläissyntyinen Milos.
Mutta sitten kirjan keskivaiheilla jokin alkaa hajota perinteisessä kerronnassa, logiikkaan tulee vähitellen ikään kuin hiusmurtumia. Miten voi olla mahdollista, että Irina on ostanut asemalta umpimähkään halvan pokkarin, joka yhtäkkiä kertookin hänestä? Entä kuka ihme on ruotsalainen eläkkeellä oleva taksikuski Lars Gustav Selén, joka on päättänyt lujasti kirjoittaa romaanin Lontoosta; miten tarinaan liittyvät ne nuoret ruotsalaiset Carla ja Leo, joista Lars Gustavin yhteydessä kerrotaan?
Mysteerejä, mysteerejä. Niitä on tämä kirja täynnä varsinkin loppuosassaan. Ehkä vähän liiankin täynnä minun mieleeni; esimerkiksi Lontoota kynsissään pitävän sarjamurhaajan tarina tuntui olevan kaikesta huolimatta hieman ylimääräinen. Mutta kyllä Nesserin romaani lukijansa vangitsee, eikä sitä tehnyt mieli mitenkään jättää kesken. Olen kuitenkin pitänyt enemmän kirjailijan perinteisistä rikosromaaneista, olen kai sen verran perinteinen lukija, vaikka tällainen monikerroksisuus onkin tavallaan hurjan kiehtovaa. Suosittelen!
