Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Anne Vuori-Kemilän esikoisteos kulkee kahdessa tasossa: se kertoo nuoresta Kaista ja hänen oudosta ystävyydestään Tonin kanssa; toisaalta kerronnan nykypäivä sijoittuu suurelta osin mielisairaalaan, johon Kai on joutunut Tonin traagisen kuoleman jälkeen.
Kain lähtökohdat elämään eivät ole hääppöiset. Omalaatuinen äiti on häipynyt tiehensä, ja Kai ja hänen sisarensa Maria elävät isäpuoli Veijon kanssa aikamoisessa huushollissa, jossa pesukone on ainaisesti rikki ja vaatteet haisevat. Marian pelastaa silloin tällöin hänen isoäitinsä Terttu, mutta Kailla ei ole ketään. Koulussa kiusataan armottomasti, mutta jotenkin Kai ystävystyy Tonin kanssa, olkoonkin että tämä häpeää kovasti Kaita, eikä halua kenenkään huomaavan heidän kaveruuttaan.
Kain äiti on aikoinaan vienyt poikaansa seikkailemaan korkealle katolle, ja nyt myöhemminkin korkeat paikat kiehtovat tätä jatkuvasti, ja niinpä hän saa myös Tonin mukaansa kiipeilemään vaarallisiin paikkoihin ja hyppimään uhkarohkean korkealta uimaan. Mitä kauemmas maankamaralta päästään, sen parempi.
Mutta sitten tapahtuu jotain peruuttamatonta, ja Kai joutuu vähäksi aikaa mielisairaalaan, jota ei todellakaan kuvata kovin imartelevasti. Potilaat ovat huonokuntoisia ja hiljaisiksi lääkittyjä, ja hoitajien mielivalta saa hurjat mittasuhteet. Mutta Kailla on omat keinonsa selviytyä.
Taivas ilman reunoja on minusta oikein taitava esikoisteokseksi. Vuori-Kemilän kieli on jotenkin ovelalla tavalla lakonista, mutta samalla rikkaasti kuvailevaa ja aisteihin vetoavaa. Tämä tulee esiin etenkin mielisairaalajaksossa; ehkäpä lopun kuvaus Kain palaamisesta siviilimaailmaan ei ole yhtä vakuuttavaa, mutta hyvät kohtansa siinäkin on. Kirjassa on paljon tärkeitä teemoja, ja suosittelen sitä lämpimästi.
