Kirjailija Piia Leino oli minulle uusi tuttavuus. Hänen toinen romaaninsa Taivas tutkii erästä mahdollista tulevaisuutta, ei niin kaukaista etteikö siinä olisi yhtymäkohtia meidän elämäämme. Lapsemme elävät tuossa ajassa aikuisuuttaan, me vanhuuttamme, mikäli ikää suodaan. Leinon tulevaisuus on synkeä. Haluammeko me maailman menevän sitä kohti?
On vuosi 2058, ja maailmaa sellaisena kuin me nyt sen tunnemme ei enää ole. Ilmastonmuutos on ajanut suuret kansanjoukot liikkeelle, suurkaupungit ovat tuhoutuneet tulvavesien alle. Suomessa valtaan on noussut nationalistinen liike, joka on sisällissodan jälkeen linnoittanut Helsingin ympäristön omaksi eristyneeksi saarekkeekseen.
Mutta merkittävin uusi asia on halun puute. Ihmiset elävät lamaannuksen vallassa, haluamatta mitään itselleen. Lapsia ei enää ole, koska ihmiset eivät enää ole toistensa kanssa. Aseksuaalisuudesta on tullut normi. Ja tämän mahdollistaa Taivas, virtuaalimaailma, jonka käyttöaika on ravintoakin arvokkaampaa valuuttaa. Siellä saa mennä mihin haluaa – Normandian rannikolle, Kheopsin pyramideille, vanhaan Helsinkiin, jota ei enää ole. Raukeus, rauha ja yksinäisyys tuottavat koukuttavaa mielihyvää, jota ilman ei voi elää.
Piia Leino asettaa tähän kehykseen kolme erilaista hahmoa. Akseli on yliopistotutkija, joka saa suuren osan palkastaan päivittäisenä taivasaikana. Iinan isä ja veli jäivät sisällissodan jalkoihin. Jalo parantelee työkseen Taivasta ja toimii Iinan elättäjänä. Akseli saa pillereitä, jotka herättävät hänessä jotain uutta. Hän tuntee haluavansa jotain, ja hän haluaa Iinan mukaansa kokemuksiinsa. Mutta voiko yksi pieni jyvänen muuttaa koko järjestelmän myllyn suunnan, vai onko sen määrä jauhautua muiden mukana?
Taivas kuuluu alkuvuoden parhaimpiin lukukokemuksiini. Se on tarkasti rakennettu tulevaisuusspekulaatio, jonka ei toivoisi toteutuvan. Leino paljastaa miljöönsä vähitellen, liikoja alleviivaamatta. Leino saa ajattelemaan myös nykyisiä kulutusvalintojamme ja itsestäänselviä elämän totuuksiamme toiselta kantilta: 2050-luvun ihmisen silmin me näytämme naurettavilta.
Piia Leinon Taivas saa minulta ison suosituksen!