Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Uskonnolliset ryhmittymät ja niiden sisällä tapahtuneet väärinkäytökset, katoamiset ja tietenkin murhat ovat olleet suosittu aihe dekkarikirjallisuudessa: ihan ensimmäisenä muistiini tuli niinkin raju esimerkki kuin Mariette Lindsteinin Lahko-trilogia, joka kuvasi skientologistyyppistä yhteisöä. Kuvaavaa näille dekkareille on ollut se, että ne kertovat yleensä vapaakirkollisista tai Lindsteinin tapauksessa kokonaan muunlaisista ryhmistä. Ilmeisesti tavallinen luterilainen ompeluseura, jos sellaisia vielä onkaan, ei ole henkilöiltään ja oppisuunniltaan riittävän dramaattinen tähän yhteyteen.
Tällä kertaa siis myös Nilla Kjellsdotter on kirjoittanut uskonnollisesta ryhmittymästä. Taivaankartano on pieni vapaakirkollinen yhteisö pikkuisessa Pensalan kylässä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Menossa on leiri teini-ikäisille tytöille, mutta leirin olemuksessa on jotain omituista: vaikka muutaman tytön vanhemmat ovatkin ulkomailla käymässä, mikä saa heidät tulemaan tällaiselle perin tiukkahenkiselle leirille, jossa harrastetaan askartelua ja kahdenkeskistä sielunhoitoa johtajien Juliuksen ja Kerstinin kanssa? Tämä asia selviää vasta ihan kirjan lopussa, mutta sitä ennen tapahtuu kuitenkin kamalia, kun nuori Elin katoaa ja löydetään murhattuna. Katseet kohdistuvat aluksi hänen poikaystäväänsä Adnaniin, jonka Elin on tavannut paikallisen vastaanottokeskuksen yhteydessä. Mutta kun vähän ajan päästä tapahtuu se pakollinen toinenkin murha, epäiltyjen joukko laajenee.
Asiaa tutkitaan sitten Vaasan poliisilaitoksella, ja Mija Wadö, joka on juuri palannut sairauslomalta töihin, pääsee jutun keskiöön yhdessä kollegansa Ronnien kanssa. Mijalla ja Ronniella on ollut sarjan ensimmäisessä osassa vähän sutinaa keskenään, eikä heidän suhteensa nytkään näytä ihan platoniselta. Mutta onko Ronnie varattu? Ainakin hänen koiransa on tarpeen tullen jonkun Bellan hoidossa. Joka tapauksessa jutun selvittäminen etenee normaalin dekkarikaavan mukaan: on vääriä epäiltyjä ja vääriä tutkintalinjoja, kunnes oikean murhaajan löytyminen aloittaa kiihkeän takaa-ajon.
Kyllä minä pidin tästä kirjasta, ihan siksikin, että näiden uskonnollisten yhteisöjen kuvaus on aina kiinnostanut minua, olkoonkin että tämä Taivaankartano ei nyt ihan uskottavimmasta päästä ollut. Leirillä olevat tytöt oli kuitenkin kuvattu hyvin ja jollain tavalla herkästikin. Samoin jotkut sivuhenkilöt olivat oikein mielenkiintoisia, kuten Elinin rasistinen isä Conny sekä romukauppias Lennart ujon poikansa Eliaksen kera.
Sen sijaan Mijan paras ystävä Sara, jolla myös oli merkitystä tapahtumien kulun kannalta, jäi vähän vaisuksi. Entä sitten Mija itse, tai Ronnie? Kuten Kivipuiston tytön arvostelussa mainitsin, sekä Mija että myös Ronnie olivat valitettavasti aika kliseisiä. Mutta sellaisiin poliiseihinhan me skandinaavisten dekkareiden lukijat olemme toisaalta tottuneet. Mitä sitten juonikuvioon tulee, ei sekään mahdottoman paljon yllättänyt, murhaaja oli helppo arvata jo hyvissä ajoin, mutta sittenpä sai olla tyytyväinen omiin hoksottimiinsa. Ainoastaan ihan viimeisille riveille jäi sellainen yllätys, jonka takia lienee välttämätöntä tarttua seuraavaankin osaan.
