Terhi Rannela: Taivaan tuuliin

Terhi Rannela oli järkyttävällä tavalla ajan hermolla alkuvuodesta 2007 ilmestyneellä nuortenromaanillaan, jonka päähenkilö päätyy istumaan entisen ala-asteensa itsenäisyyspäivänjuhlaan pommi repussaan.

Tarinan alkaessa viidesluokkalainen Aura menettää äitinsä liikenneonnettomuudessa, hänen isänsä alkaa juoda ja koulussakin kiusataan. Rannela heittää päähenkilönsä ahdistavaan tilanteeseen, mutta ei lainkaan vailla keinoja. Sinnikkäästi Aura yrittää löytää sijansa maailmassa, joka näyttäytyy kylmänä ja luotaantyöntävänä paikkana. Hän etsii itselleen äitihahmoa kirjoista ja todellisesta elämästä, ja on kosketuksissa omaan äitiinsä tälle kirjoittamiensa kirjeiden kautta.

Aura löytää lopulta henkisen äidin saksalaisesta terroristista, Ulrike Meinhofista, jonka elämää hänen äitinsä oli kuollessaan tutkinut. Hän jatkaa siitä mihin äiti jäi, ja pian Ulrike Meinhof tihkuu kouluesitelmiin ja äidinkielen aineisiin. Yhä uusien pettymysten myötä Auran hätähuuto alkaa saada vihaisempia sävyjä. Aikuisuuden kynnyksellä Aura tapaa itseään huomattavasti vanhemman Henrin, ensimmäisen ihmisen, joka näkee Auran hädän ja pahoinvoinnin koko pohjattomuudessaan. Mies tajuaa heti, että vääriin käsiin laskettu nuoren tytön sydän on helppo taivutella äärimmäisiin tekoihin, ja käyttää tuota tietoa surutta hyväkseen.

Rehellisen oloisesti ja kaunistelemattomasti kirjoittavaa Rannelaa ei voi missään nimessä syyttää nuoren lukijansa aliarvioinnista. Romaani pitää tiukasti otteessaan, huolissaan ja peloissaan päähenkilön kohtalosta. Tarinan edetessä lukija kysyy yhä uudelleen, miksi kukaan ei auta, eikä välitä.

Romaanin ilmestymisen jälkeen Suomen ilmapiiri on koulusurmien myötä muuttunut melkoisesti, eikä kuuluisaa terroristia ihannoiva nuori jäisi enää tänään huomaamatta. Mutta onko muutoksessa kyse pelosta, vai ihan aidosta välittämisestä? Rannelan teos tuntuu muistuttavan, että yhdenkin ihmisen oikeaan aikaan ojennettu auttava käsi voisi riitää muuttamaan historian kulun.