Neljä upeaa naista, neljä upeaa taiteilijaa. Kaikki he ovat eläneet ja taistelleet paikastaan aikana, jolloin nainen taiteilijana ei ollut mikään hyvä ja hyväksyttävä asia.
Helene Schjerfbeck, Ada Thilén, Helena Westermarck ja Maria Wiik olivat aikansa taiteilijoita ja keskenään ystäviä, he olivat neliapila, josta tämä ihana kirja kertoo.
Kukaan heistä ei mennyt koskaan naimisiin, sillä he olivat valinneet taiteen. Molempia ei voinut saada. Missä saada opetusta, miten selviytyä taloudellisesti, kuinka saada hyväksyntää teoksilleen. Kaikki tämä ja monta muuta asiaa tuodaan tässä kirjassa esille.
Näillä neljällä naisella oli keskinäinen yhteys, he tapasivat toisiaan, opiskelivat yhdessä, kirjoittelivat kirjeitä. Huolimatta siitä, että osa kirjeenvaihdosta on tuhottu, tulee aika lailla hyvin selville, mitä se on ollut, taiteilijaelämä 1800-1900-lukujen vaihteessa.
Erityisesti jäi mieleen se, että kukaan näistä naisista ei ollut liiemmin kiinnostunut kotiaskareista, maalaaminen oli se päällimmäisenä oleva elämän kohokohta. Onneksi oli sisaruksia välillä tekemässä arkisia askarruksia.
Myös sairastelu mataloitti mieltä. Joka tapauksessa he matkustelivat, apurahojen ja sukulaisten rahojen turvin. Siihen aikaan se ei varmaan ollut mitään herkkua, mutta kohteissa viivyttiin sitten pidempään ja se näkyy myös heidän töissään.
Teos liittyy samannimiseen Hämeenlinnan taidemuseossa 7.6.–7.9.2014 esillä olevaan näyttelyyn.