Ilkka Taipale ja Vappu Taipale: Taipaleella

Taipaleella

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mielisairaalassa : Lääkärin muistelmat -kirjassaan (Into 2017) Ilkka Taipale totesi, ettei nuorena halunnut olla kunnanlääkärivirassa, koska pian olisi koko kunnan tai kaupungin metsät Taipaleiden omaisuutta: sen verran tuhtia palkkaa maksoivat, varsinkin kun vielä lääkärivaimo Vapun hyvät tulot siihen päälle.

Viisaasti tekivät, sillä nyt tuo rikkaus tuli toisessa muodossa: maailman koluamisena ja näkemisenä, universaalissa ihmiselämän ja olosuhteiden parantamistyössä.

Kun asunnottomat rappioalkoholistit olivat saaneet lepakkonsa ja syrjään jääneet huomionsa, olivat edessä isommat huolet huomisesta. Taipaleet laajensivat reviiriä ja ryhtyivät toimeen koko maailman pelastamiseksi. Vuonna 1980 perustettu IPPNW, Lääkärit ydinsotaa vastaan -liike, imaisi mukaansa ja sen myötä koko maailma tuli työkentäksi.

Vuonna 2006 Ilkka Taipale toimitti 100 sosiaalista innovaatiota Suomessa -kirjan – ja maailman matkailu kirjan myötä suorastaan räjähti. Kirja on käännetty 52 kielelle, ja se on toiseksi käännetyin suomalainen kirja Kalevalan jälkeen. Pitihän noissa maissa siis olla mukana kirjaa arvovaltaisille kuulijakunnille esittelemässä. Kirja on ei-kaupallisena ollut kaukana bisneksestä, tuotto tähän mennessä 6000 €, joten kateellisten on turha terhakoitua.

Noilla matkoilla ehdottomia tutustumiskohteita ovat aina olleet mielisairaalat, vankilat sekä vanhustenhoitopaikat.

Esille otetut asiat matkoilla ovat erittäin tärkeitä, mutta Taipaleiden esitys on kaukana turhantärkeilystä, mikä on tietenkin itsestään selvää Ilkan touhut tuntien, vaikkapa julkaistujen tekstien kautta, vertaa vaikka Venäjä Mon Amour (Into 2015). Hyvin pysyy lukija näissä monimutkaisissa ympyröissä sopivien kevennysten ansioista, kuten Buenos Airesissa, kun korttiautomaatti nielaisi heti ensiyrittämällä Ilkan pankkikortin eikä mitään, paitsi kortin kuolettaminen, ollut tehtävissä, koska pankkilakko oli meneillään. Muttapa:

”Aamulla Ilkka vaihtoi taas ylleen rennot matkavaatteet, ja kas! Niiden taskusta löytyi peruutettu Mastercad. Ilkka oli yrittänyt nostaa rajaa hotellihuoneen avainkortilla!”

Marraskuun liikkeen kantava voima Ilkka on vasta 80-vuotias tänä vuonna 29. marraskuuta, Vappu vapunpäivänä täyttää 82 vuotta. Mihin vielä ehtiikään vuodesta 1965 yhdessä ollut pariskunta!

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...