Muumit nukkuvat tunnetusti talviunta syötyään sitä ennen havunneulasia. Eräänä talvena muumipeikko kuitenkin herää kesken unien. Siitä avautuu uusi maailma ja uusi seikkailu. Taikatalvi on alkanut.
Tove Janssonilla oli ilmiömäinen kyky kuvata erilaisia kulkijoita, olivat ne sitten ihmisiä, muumeja tai joitain muita. Lähes joka hahmolla on omat erityispiirteensä sekä ulkonäössä että käyttäytymisessä. Taikatalvessa astuu estradille paljon uusiakin tuttavuuksia näkymättömistä päästäisistä lähtien.
Aluksi muumipeikko on hyvin ihmeissään ja peloissaankin, mutta pian uteliaisuus ottaa vallan. Uusista asioista löytyy myös kiehtovia piirteitä, jotka tempaavat mukaansa.
Yksi kirjan päähenkilöistä on Tuu-tikki, jota voi pitää Muumilaaksossa tietynlaisena kulttihahmona. Hän ei säikähdä minkäänlaisia olosuhteita ja käy muun muassa talviongella jään alla. Tuu-tikki on viisas ja ystävällinen, hänessä on jotain samaa kuin Nuuskamuikkusessa.
Taikatalvi kuvaa hienosti tilannetta, kun tutussa paikassa kaikki onkin yhtäkkiä uutta ja vierasta. On pakko selvitä ja sopeutua, löytää asioihin uusi näkökulma. Tietyt kohdat kirjasta voisi poimia vaikka perehdyttämisoppaaseen.
Yleensä en lue kirjoja vuodenaikojen mukaan, mutta Taikatalvi tekee mieli kaivaa aina talven tullen esiin.