Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sigrid Schauman (1877-1979) eli poikkeuksellisen pitkän elämän ja hänen vaikutuksensa Suomen taidekentällä ei aikanaan ollut vähäinen sekään. Joskus jopa pohjoismaiden Cézanneksi kutsuttu modernisti ja taiteen uudistaja on kuitenkin jäänyt sikäli omituiseen paitsioon, että ennen tätä hänen tuotannostaan ei ole julkaistu mitään kattavaa esitystä. Camilla Granbackan kirjoittama elämäkerta onkin tervetullut lisä suomalaisen taiteen historiaan.
Taiteilijana Schauman on monessakin mielessä mielenkiintoinen tapaus. Hän aloitti taiteen tekemisen jo nuorena, mutta siitä huolimatta hänen taiteellinen uransa huipentui vasta vanhalla iällä, päälle seitsemänkymppisenä. Näin pitkän taiteellisen kehityksen ja kypsymisen seuraaminen on jo itsessään mielenkiintoista ja osoittaa lohduttavasti, että luovuuden kukoistavimpien vuosien ei suinkaan tarvitse sijoittua nuoruuteen.
Toinen mielenkiintoinen piirre Schaumanin tarinassa on se, että hänestä on vaikea puhua ottamatta esille tiettyjä henkilöitä, joilla oli voimakas vaikutus häneen. Ensimmäinen näistä on tietysti hänen veljensä Eugen Schauman, joka jäi historiaan Bobrikovin murhaajana. Toinen on Schaumanin ystävä Ellen Thesleff. Thesleffillä oli voimakas vaikutus Schaumanin taiteeseen, heidän taulujaan asetettiin näyttelyihin usein rinnakkain ja heitä muutenkin vertailtiin toistuvasti toisiinsa. Thesleffin vaikutuksesta Schaumanin väripaletti vapautui ajalle ominaisesta harmaanruskeasta ja kehittyi ajan myötä pastellimaiseksi ja melkein aineettoman oloiseksi valon illuusioksi.
Schaumanin ystäväpiiriin kuului myös Signe Hammarsten-Jansson ja myöhemmin myös tyttärensä Tove Jansson. Tässä tapauksessa Tove Jansson ei niinkään vaikuttanut Schaumanin taiteeseen vaan päinvastoin. Schauman toimi melkein kolmenkymmenen vuoden ajan myös vaikutusvaltaisena taidekriitikkona, ja hän kuului siihen joukkoon joka kritisoi Janssonin liian kuvitusmaista ja kerronnallista ilmaisutapaa. Jansson otti opikseen ja siirtyi tyylissään enemmän valtavirtaan. Tämä on luonnollisesti vain oma mielipiteeni, mutta kuvittajana en voi olla ajattelematta, että tämä oli sääli.
Schaumanin pitkä ura kriitikkona oli pitkälti pakon sanelema juttu. Yksinhuoltajaksi päätynyt taiteilija tarvitsi vakaat tulot, joita pelkkä taiteen tekeminen ei taannut. Työ teki hänestä tärkeän tekijän taiteen kentällä, mutta toisaalta se rajoitti noina vuosina paljon hänen omaa taiteellista tuotantoaan. Läpilyönti tapahtuikin vasta eläkkeellä, jos nyt aktiivisesti työskentelevää ihmistä voi eläkeläiseksi kutsua. 77-vuotiaana Schauman kutsuttiin myös Prisma-ryhmän jäseneksi, mikä oli sikäli poikkeuksellinen kunnianosoitus, että Suomessa naiset harvemmin olivat taiteilijaryhmien jäseniä. Ryhmän jäseniä yhdisti kiinnostus kansainväliseen modernismiin, sekä kirkkaisiin ja puhtaisiin väreihin.
Schaumanin loppukauden työt ovatkin mielenkiintoista katsottavaa, eikä pelkästään värimaailmansa takia. Schaumania ei kiinnostanut taiteilijana niinkään muoto, vaan enemmän valon, värien ja harmonian ydin ja se, mitä taideteos symbolisoi. Erityisesti tuon ajan muotokuvat ovat tässä mielessä mielenkiintoisia; niistä oikeastaan puuttuu tunnistettavat piirteet ja ääriviivat, mutta henkilön olemus on silti vangittu kankaalle hyvin itsevarmasti. Schaumanin varhaisempi tuotanto tuntuu tähän nähden jopa ilottomalta ja liikkeeltään pysähtyneeltä, kuten aikanaan kritisoitiinkin.
Positiivista kirjassa on ehdottomasti se, miten voimakkaasti siinä kuuluu Schaumanin oma ääni. Tästä on kiittäminen lukuisia säästyneitä kirjeitä ja myös valokuvia on kirjassa kiitettävästi. Kirjeiden kautta välittyy kuva miellyttävästä ja syvällisestä henkilöstä, mutta aivan koko kuvaa Schaumanista nekään eivät anna. Kirjan lopussa Granbacka antaa vähän näkymää siihen, miten ulkopuoliset näkivät hänet ja yllättäen Schauman koettiin jopa pelottavana ja mielipiteiltään jyrkkänä ihmisenä. Tosin tässä on nähtävissä myös iän vaikutus, Schauman ei kuulunut mihinkään leppoisten vanhusten ryhmään.
Kaikkiaan Taide ja tunteet on sekä kauniisti taitettu että hienosti kirjoitettu kirja, joka antaa erinomaisen näkymän Schaumanin pitkään elämään ja tuontantoon. Taiteen ystäville kirja on siten ehdottomasti tutustumisen arvoinen, suosittelen!