Christopher Paolini saavutti maailmansuosion Eragon-kirjasarjallaan, jonka ensimmäisen osan hän aloitti ollessaan vasta 15-vuotias. Suuresta suosiostaan huolimatta sarjan jälkeen hän ei julkaissut uusia teoksia vuosiin.
Paolinin kirjoituksessa on muuttunut paljon edellisestä sarjasta. Se nyt toki on itsestään selvää, koska Eragon on menestyksestään huolimatta hyvin hiomaton ja naiivi teos.
Tähtien meressä ihminen on levittäytymässä tähtiin. Ihmiset ovat perustaneet siirtokuntia ja teknologia on kehittynyt massiivisesti. Yhdellä tulevassa siirtokunnassa vieraita elämänmuotoja tutkiva Kira Navárez törmää vuosituhannen löytöön: paitsi että hän löytää merkkejä vieraasta älystä, hän kokee ensimmäisen yhteyden. Löydöllä on kuitenkin seuraamuksensa ja pian koko ihmiskunta on vaarassa.
Tähtien meri on massiivinen opus. Sen kahdeksansataa sivua saa minut miettimään, olisiko sitä pitänyt yrittää jakaa kahdeksi kirjaksi. Sen vahvin puoli on maailmanrakennus. Paolini on onnistunut luomaan maailman, joka toimii johdonmukaisesti. Kirjassa on hyvä rytmitys, huolimatta siitä että asioita tapahtuu varsin ripeään tahtiin, pysyy lukija hyvin kärryillä.
Kirja huonoina puolina mainittakoon, että esimerkiksi statistit ovat kuin kerättyjä eri scifi-teosten taustalta: heidän roolinsa arvaa kauan ennen paljastuksia, mikä tuntuu ärsyttävältä.
Ylipäätänsä juoni kaiken aikaa tuntuu aikaa sitten nähdyltä ja kuullulta. Ehkä teos uppoaa paremmin henkilölle, joka ei ole kasvanut niin paljon tieteiskirjallisuuden parissa. Teos itsessään on suosittu, siitä kertoo esimerkiksi se, että se voitti Goodreads-lukupalven vuoden tieteiskirja-palkinnon.
Tieteiskirjallisuutta ei nykyään käännetä todellakaan liikaa. Jo se on syy, että genren fanien kannattaa poimia Paolinin uutuus lukulistalleen.