Heikki Keskiväli: Tähtäimessä osakkeet : Kuinka kääntää tappiotkin voitoiksi

Tähtäimessä osakkeet

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sijoituskirjojahan riittää. Erottuuko tämä nimenomainen yksilö joukosta edukseen? Lyhyt vastaus on: kyllä erottuu.

Heikki Keskiväli on työskennellyt Fortumin toimitusjohtajan avustajana, lukenut kymmeniätuhansia sivuja sijoituskirjallisuutta, pitänyt sijoitusaiheisen luentosarjan ja ennen kaikkea onnistunut ja epäonnistunut sijoittajana moneen kertaan.

Kirja aloittaa sijoittamisen psykologiasta. Otsikon Tunteet kuriin alla käsitellään tunteiden hallintaa ja sitä, mitä sijoittamisen taustalla lopulta on: miksi kurssit ja markkinat heiluvat ja miksi silti voi luottaa siihen, että lopulta osakemarkkinat kuitenkin tuottavat jotain, kun aikaväli on tarpeeksi pitkä.

Tätä asiaa valaistaan myös toisessa osassa Historia haltuun. Se käy läpi historian markkinakuplia alkaen 1600-luvun tulppaanimaniasta ja päätyen 2000-luvun finanssikriisiin. Valitettavasti kirjan julkaisun aikoihin tapahtunut kevään 2020 koronakriisi jää käsittelemättä.

Lopuksi päästään kovimpaan asiaan, kun Tuumasta toimeen -luku kertoo, miten arvonmääritys toimii, miten löydetään sijoittamisen arvoisia yhtiöitä ja mitä pitää tietää, jotta pystyy määrittelemään yhtiön arvon edes suunnilleen sinne päin. Huomioitavaahan riittää: kirjanpitoa pitäisi ymmärtää, että pystyy lukemaan tilinpäätöspapereita ja valtionvelkakirjojen merkitys osakkeiden tuoton arvioimiseen on sekin keskeinen detalji.

Nimensä mukaisesti Tähtäimessä osakkeet keskittyy vahvasti osakkeiden valintaan. Jos olet sijoittajana kiinnostunut lähinnä rahastoihin sijoittamisesta ja indekseistä, kirjassa on paljon sellaista, joka ei oikeastaan suoraan liity siihen sijoittamiseen, jota haluat harjoittaa. Toisaalta arvonmäärityksen perusteet ja yrityksen kirjanpidon ymmärtämisen alkeet ovat silti hyödyllisiä asioita osata.

Varsin sujuvasti kirjoitettu kirja siteeraa paljon lähteitä, joten halutessaan on helppo päästä asioissa eteenpäin. Kirja on helppolukuinen, vaikka asia on usein kuivakkaa. Pisteet siis siitä.

Kenelle tätä sitten suosittelisi? Ensimmäiseksi sijoituskirjaksi en tätä kenellekään lykkäisi; esimerkiksi Julia Thurénin Kaikki rahasta on parempi valinta, jos vielä miettii raha-asioidensa hoitamista yleisellä tasolla ja sitä, sijoittaako vai ei ja miten ja mihin. Jos sijoittaminen sitten alkaa kiinnostaa enemmän, raha-asiat ovat hallinnassa ja osakkeet kiinnostavat sijoituskohteena, Tähtäimessä osakkeet on erinomainen valinta.

Jos oma sijoittaminen on säännöllistä kuukausisäästämistä edulliseen indeksirahastoon – mikä on aivan erinomainen ratkaisu, jota voin suositella lämpimästi kaikille, joilla on siihen mahdollisuus – Tähtäimessä osakkeet on valaisevaa, mahdollisesti kiinnostavaa ja jopa viihdyttävää luettavaa, mutta ei mitenkään välttämätöntä luettavaa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...