Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Adolf Eichmann oli natsien keskitysleirien operatiivinen johtaja ja ”lopullisen ratkaisun” arkkitehti. Kun Berliini vallattiin vuonna 1945, Eichmann pääsi pakoon ja muutti Argentiinaan. Neal Bascombin kirjassa Tähtäimessä Eichmann kuvataan paitsi Eichmannin elämää paon jälkeen myös Israelin turvallisuuspalvelun agenttien työtä hänen löytämisekseen.
Adolf Eichmannin tavoitteena oli juutalaisten täydellinen hävittäminen, ”lopullinen ratkaisu”. Hän keskittyi työhönsä analyyttisesti ja kylmäverisesti. Toisin kuin monet muut natsit hän ei kerännyt uhriensa kultaa tai muita arvoesineitä itselleen, koska juutalaisten murhaaminen oli hänelle riittävä palkinto. Hänen omien laskelmiensa mukaan viisi miljoonaa juutalaista ehdittiin tappaa ennen kuin sota loppui.
Eichmannin julmuudesta kerrotaan kirjassa monia esimerkkejä. Kirjan alussa esitellään Zeev Sapir -niminen mies. Hänet ja hänen perheensä oli siirretty gettoon, jossa unkarilaiset santarmit nöyryyttivät heitä jatkuvasti. Eichmann saapui tarkistamaan gettoa ja ilmoitti rauhoittavasti vangeille: ”Juutalaiset, teillä ei ole mitään syytä huoleen. Me haluamme vain teidän parastanne. Piakkoin lähdette täältä ja pääsette todella hienoihin paikkoihin. Teitä odottaa ihana elämä.” Tämän jälkeen Sapir lastattiin muiden vankien tavoin karjankuljetusvaunuihin, joiden päämääränä oli Auschwitz. Sapir selvisi keskitysleiriltä ja todisti Eichmannin oikeudenkäynnissä.
Tähtäimessä Eichmann -kirjassa Bascomb kertoo, että Eichman perehtyi juutalaisuuteen pikkutarkasti. Eichmann tutki sionismia kolmen vuoden ajan SS:ssa ja matkusti jopa Palestiinaan. Vuosien varrella hän kehitti itselleen kyvyn nähdä juutalaiset karjana, ei ihmisinä. Vuonna 1939 hänet nimitettiin Juutalaisten maastamuuton keskusviraston johtajaksi. Vuonna 1941 hän todisti joukkosurmaa Minskissä, ja se järkytti häntä syvästi. Hänen onnistui sivuuttaa epäilykset ja ahdistuksen tunteet ajattelemalla, että hänen täytyi noudattaa ylempiensä käskyjä. Samaa puolustusta hän käytti myöhemmin oikeudenkäyntinsä aikana.
Eichmannin pakomatka sai välillä koomisiakin piirteitä. Hän työskenteli paon aikana kolme vuotta kanafarmarina ja kokeili ammattia vielä uudessa kotimaassaan Argentiinassa, mutta huonolla menestyksellä. Buenos Airesissa hän joutui nöyryyttävästi vuokraamaan huonokuntoista asuntoa juutalaiselta. Hän oli onnistunut järjestämään perheensä Argentiinaan, mutta perheonni oli koetuksella: vaimo keskittyi raamattuun ja lapset olivat kurittomia. Maisen kunnian katoaminen teki Eichmannin hyvin katkeraksi, varsinkin kun monet muut natsit menestyivät hyvin uudessa kotimaassaan. Myös Eichmannin etsijöillä oli ongelmia. Monet uskoivat Eichmannin kuolleen, ja natsirikollisella oli paljon suojelijoita.
Tähtäimessä Eichmann saa puolivälissä Likainen tusina -elokuvan sävyjä, kun Eichmannin nappaamiseksi kootaan ryhmä sopivista agenteista. Päättäväisten miesten joukosta erottuvat Rafi Eitan ja Zvi Aharoni. Useimmilla ryhmän jäsenistä oli henkilökohtaisia kokemuksia holokaustista, ja Eichmannin kiinnisaamisesta muodostui heille tavallista tehtävää merkityksellisempi. Kun Eichmann lopulta saatiin kiinni, hänen sieppaajansa masentuivat. He olivat kuvitelleet Eichmannin hirviöksi, mutta heidän vankinsa osoittautui heikoksi ja hyvin tavalliseksi mieheksi.
Pinnallisia syitä lukuun ottamatta Tähtäimessä Eichmann -kirjassa ei haeta syitä Eichmannin antisemitismille. Kirja esittää varsin naiivisti, että Eichmann ryhtyi natsiksi, koska halusi pukeutua tyylikkääseen univormuun. Bascomb on Eichmannin tekojen vuoksi ollut innokas kuvaamaan Eichmannin naurettavana ja lapsellisena miehenä. Eichmann kuitenkin liittyi natsipuolueeseen Gestapon johtajan Ernst Kaltenbrunnerin käskystä, ja univormu ‒ tyylikäs tai ei ‒ kuului asiaan. Kirjan puolivälistä alkava varsinaisen sieppausoperaation kuvaus on jännittävästi ja sujuvasti kirjoitettu, enkä yllättyisi, jos näkisin tulevaisuudessa aiheesta elokuvan. Tähtäimessä Eichmann on tosielämän jännityskirja. Sen lopun yksityiskohtainen selostus Eichmannin teloituksesta ja ruumiin polttamisesta ei ole itsetarkoituksellista herjausta, vaan se voidaan nähdä vertauskuvana karmasta tai ympyrän sulkeutumisesta.