Ilona Korhonen ja Jenni Österman: Tähkä, Keiju ja Taikasauva : neuleita lapsille

Tähkä, Keiju ja Taikasauva : Neuleita lapsille

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ilona Korhonen ja Jenni Österman ovat neulemaailmassa monelle tuttuja henkilöitä: Korhonen pitää suosittua Ilun handu duunaa -­blogia, ja Österman on taas tunnettu helsinkiläisestä lankakauppa Villavyyhdistään. He julkaisivat yhdessä vuonna 2010 sekä naisten, lasten että miesten neuleita esittelevän Neulekirjan, josta tulikin ihan kohtalainen menestys. Nyt Neulekirja on saanut pikkusiskon, kun Tähkä, Keiju ja Taikasauva on ilmestynyt.

Kirja sisältää yli 20 ohjetta, joista pienimmät on mitoitettu 60 cm:stä alkaen; yleisin lähtökoko on tosin 90 cm, ja parissa ohjeessa on mitat myös aikuiselle. Näin on esimerkiksi yhdessä kirjan nimineuleessa, Tähkä­villatakissa, joka onkin oikein viehättävä ja neulomaan innostava malli. Se kuten muutama muukin neule on toteutettu ylhäältä alaspäin ilman saumoja neuloen; näinhän ei tarvitse ommella kappaleita yhteen eikä juuri päätellä langanpäitäkään. Myös kirjan kahdesta sukkamallista toiset on neulottu tavallisesta tyylistä poiketen kärjestä alkaen, ja mielestäni kirja toimii oikein hyvänä oppaana näihin poikkeuksellisiin tekniikoihin, joissa on omat etunsa.

Tähkä, Keiju ja Taikasauva ­-kirjan ohjeet on suunniteltu niin, että mukana on sekä aloittelijoille että kokeneemmille neulojille sopivia malleja. Mallit poikkeavat omaperäisyydessään mielenkiintoisella tavalla ainakin suomalaisten käsityölehtien tyylistä. Langat ovat suhteellisen tunnettuja, ja monissa ohjeissa löytyy useampiakin lankavaihtoehtoja.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...