Paula Noronen: Tagli ja Telle : tehtävä sirkussaarella

Tagli ja Telle : Tehtävä Sirkussaarella

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Aivan ensimmäisenä kirjasta iskee silmään sen värikäs ja mielenkiintoinen kuvitus. Jo mustataustaisessa kannessa olevat Taglin ja Tellen kuvat kutsuisivat minut avaaman kirjan. Sivuilla väriloisto ja ilmeikkyys jatkuvat. Ennen kuin olen lukenut riviäkään Paula Norosen lastenromaanista Tagli ja Telle : tehtävä sirkussaarella, olen täysin Oili Kokkosen kuvituksen lumoissa.

Tagli ja Telle : tehtävä sirkussaarella aloittaa Supermarsu-kirjoista tutun Paula Norosen uuden kirjasarjan. Tagli ja Telle ovat sisaruksia, jotka asuvat kauppakeskuksen yläkerrassa ja joutuvat pärjäämään usein keskenään, sillä sisarusten vanhemmat matkustavat ympäri maailmaa pelastamassa villieläimiä. Lapset seikkailevat iltaisin suljetun kauppakeskuksen uumenissa, mutta kotona on oltava kello 21, koska silloin vanhemmat skypettävät.

Elokuvamaisesti ja erimittaisin kohtauksin etenevän tarinan alussa selviää, että sirkussaarella tapahtuu kummia: eläimiä katoaa eikä ohjelmanumeroita voida esittää normaalisti. Sattumalta lapset voittavat liput sirkukseen ja pääsevät mukaan saarelle. Vierailun aikana he huomaavat, ettei kaikki ole kunnossa. Kotona he perustavat etsivätoimiston ja ottavat ensimmäiseksi tehtäväkseen sirkussaaren. Tagli on kekseliäs nikkari ja rakentaa menopelin, jolla vauhtipäinen Telle matkustaa takaisin saarelle nuuskimaan. Juoni vyöryy eteenpäin kovalla vauhdilla ja tohinaa riittää, mutta lapset selvittävät sirkuksen salaisuuden ja lopussa kaikki on taas hyvin. Kiitokseksi Tagli ja Telle saavat sirkustirehtööri Mauriziolta puhuvan papukaijan.

Vauhdikas ja hupaisa tarina on helppoa luettavaa ja seurattavaa. Luvut ovat monesti vain lyhyitä katkelmia ja kuvat vievät suuren tilan sivuista. Tähän kirjaan voi tarttua, vaikka ei vielä olisi kovin nopea tai tarkka lukija. Tarinassa on myös huumoria, joka iskee tavoiteltuun ikäryhmään. Vielä lopuksi on sanottava, että ilman Oili Kokkosen kuvitusta tarina olisi vain puoliksi niin viihdyttävä ja mukaansatempaava. Kuvakirja voi hyvin Suomessa ja siihen selvästi panostetaan, sillä tällaisia lastenromaanejakin on alettu painaa väreissä. Toivottavasti Norosen ja Kokkosen yhteistyö eli Taglin ja Tellen etsivätoimisto saa pian jatkoa.

Heidi V.

Kieleen ja kirjallisuuteen intohimolla suhtautuva Heidi Viherjuuri asuu ja työskentelee tällä hetkellä Saksassa. Innostuu tulevaisuuden klassikoista ja novelleista ja pitää kielitajuaan yllä lukemalla uutta kotimaista proosaa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...