Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Menehän jo, ei historia voi tapahtumattakaan jäädä.” (kertoja Taaville)
Taavi on romaani, jonka henkilöt pohjautuvat todellisiin samannimisiin henkilöihin. Taavin yksi kertojista on Taavi Törmälehto (1922-2007), hänet nimitettiin 19-vuotiaana Mannerheim-ristin ritariksi numero 41. Kaksi muuta kertojaa ovat Taavin äiti Ruusa ja pikkuveli Veikko.
Ruusa ja Veikko kertovat kokemuksistaan minä-kertojina. Aistivoimaisesti, läsnäolevasti ja niin elävästi, että kokemus tulee lukijan iholle. Vaikkapa Ruusan kellarihuudot. Ruusa juoksee paljain jaloin kahdensadan kuudenkymmenen askeleen päässä talosta olevaan maakellariin. Sulkee oven ja huutaa. Huutaa ulos tuskaansa, kun 17-vuotias esikoispoika lähtee äidiltään salaa talvisotaan. Tai kun pappi tulee ilmoittamaan nuoremman pojan kuoleman. Tunnen kellari-ilman tuoksun nenääni, tuskahuudon kuulen korviini.
Taavista kertoo kaikkitietävä kertoja. Hän kuvaa sekä Taavia yksilönä että sotaa laajemmasta näkökulmasta. Kerronta etenee enimmäkseen sivustaseuraajan hän-muodossa, mutta välillä kertoja astuu aktiiviseen dialogiin, kommentoijaksi, huolehtijaksi ja opettajaksi. Tämä tekee tekstin erityisen eläväksi ja inhimilliseksi, herättää lukijan.
”Voi miten sinä vihaat ryssiä tällaisina hetkinä. Mikä ihminen sellainen on, joka ei anna pelastaa omiaan, sinä kysyt. Sinua itkettää, itke vain, itke ja vihaa ihan rauhassa vain.” ”Jaksa vielä vähän aikaa, Taavi. Kohta se alkaa.” ”Niin että älä huoli, jos yö on pimeä ja silta horjuu… Menehän jo, ei historia voi tapahtumattakaan jäädä.”
Tarina kysyy isoja kysymyksiä, jättää vastaamisen lukijalle. Yksi on: oliko Taavi luonteeltaan jo ennen sotaa sellainen, joka hinkuu sotaan vapaaehtoisena, 17-vuotiaana? Vai tekikö sota Taavista hänet, joka valitsee aseekseen konekiväärin ja menee pelkäämättä etulinjaan, tappamaan, joka janoaa toimintaa ja halveksuu pelkureita.
”Sietämättömintä on hiljaisuus. Kun peli on käynnissä, kaikki on hyvin. Mutta olla yksin rajamailla, hiljaisuudessa, kun aseella ei tee mitään.”
Ruusa pohtii, luonneko oli ensin vai sota. Ja mikä oli hänen osuutensa äitinä, hänkö on syyllinen.
”Jos se olin minä, milloin aloin tehdä asiat väärin? Paninko rinnan väärin suuhun, liikaa vai liian vähän? Seisaaltani kun olisi pitänyt istua. Enkö katsonut päin vai katsoinko liiankin suurella rakkaudella?”
Mitä sodassa tarkoittaa voitto, mitä tappio?
”Myöhemmin joku kertoo, että kuolleita vihollisia on kolmetuhatta. Suomalaisten tappiot ovat pienet. Toki on muutakin kuin kuolleita. Ehkäpä tappioksi voi laskea myös miehet, jotka unohtavat miten puhutaan… Tai miehet, jotka elämänsä jokaisena yönä palaavat tähän metsään odottamaan, että motti purkautuu.”
Kirjan tapahtumat ajoittuvat tammikuusta 1940 heinäkuuhun 1944 ja sijoittuvat Pohjois-Pohjanmaan Haapavedelle, Karjalan kannaksen talvisotarintamalle sekä asema- ja jatkosodan rintamille pohjoisessa.
Kymmenen kertaa ollaan Göteborgissa, aina samaan aikaan 24. heinäkuuta 1967, yli kaksikymmentä vuotta sodan loppumisen jälkeen. Taavin heinäkuinen päivä Göteborgissa päättyy tappoon. Siitä Taavia ei palkita eikä myöhemmin juhlapuheita pidetä.
”Tätä tilannetta varten ei vuosituhannen tuolla puolen presidentin nuorikko opettele oikeita, sopivia sanoja ja kysy, missäs te tappelitte.”
Taavi on sotaromaani, mutta kertoo myös siviili-ihmisten elämästä sota-aikana, raskaiden aiheiden lisäksi maalaiskylästä, sen arkisesta elämästä iloineen ja suruineen, sodan keskellä yhteisönä. Vaikka yhteisössä on kateutta, epäluuloa ja jakolinjoja eri tavoin ajattelevien välillä, siellä on myös yhdessä tekemistä. On pelkoa, milloin pommikoneet lentävät yli, milloin pappi tulee omaan kotiin. Mutta myös iloa, ruokatarvikkeiden puutteesta huolimatta toteutettuja ”herrasväen pikkuleipä” – juhlahetkiä. On vieraanvaraisuutta, evakoista ja sotavangeista huolehtimista. Erityisesti Taavin kodissa.
”Kun kylälle ilmestyy evakko tai joku muu tarvitsija, kylällä sanotaan että tähän taloon otetaan. Meidät tunnetaan siitä.”
Terhi Törmälehto osaa kirjoittaa! Syvällistä tekstiä pienieleisesti, ilmavasti, vaikuttavasti, koskettavasti. Taavi on yksi kevään 2021 parhaimmista!