Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
En ole varsinaisesti koskaan – lukuunottamatta ehkä varhaisnuoruuden kokeiluja – ollut kovin suuri historiallisten lukuromaanien ystävä, mutta tämä Silja-Elisa Laitosen Taakka-romaani alkoi kuitenkin kiinnostaa. Ehkäpä siksi, että päähenkilö on poliisi Helsingissä 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin naispoliisien asema ei varmaankaan ollut vielä erityisen hyvä. Kirja on Suviranta-trilogian viimeinen osa, enkä siis ole lukenut sarjan aiempia osia, mutta takakannen selostuksessa luvattiin kyseessä olevan osan olevan itsenäinen kokonaisuus, joten siitä vaan lukemaan.
Raakel Suviranta, joka on sodan aikana toiminut lottana rintamalla, mutta monen muun tavoin kätkenyt lottapukunsa ullakolle ajan vaatimusten mukaisesti, toimii siis Helsingin poliisissa rikosetsivänä, mutta kuten jo kirjan alussa kerrotaan, ei tuon ajan naisetsiville anneta suinkaan samoja tehtäviä kuin miehille, vaan he keskittyvät ”sikiönlähdetyksiin, lapsenmurhiin, kadonneiden tapauksiin, väkisinmakaamisiin ja haureusjuttuihin”. Siis aika useasti naisiin liittyviin rikoksiin, ja saamme kirjan edetessä lukea kerrassaan sydäntä särkevistä tapauksista, joista monien laita olisi nykyään aivan toisin: koska ehkäisyvälineitä ja laillisia abortteja ei ollut saatavissa, monet varsinkin hyvin nuoret tytöt surmaavat epätoivoissaan vastasyntyneen vauvansa tai turvautuvat jo odotusaikana erilaisten eri tavoin pätevien puoskarien toimittamiin raskaudenkeskeytyksiin. Lisäksi haureusjutut koskevat usein saman sukupuolen rikoksiksi määriteltyjä suhteita.
Yksityiselämässään Raakel on naimisissa sodan satuttaman herkän Voiton kanssa, mutta omia lapsia heillä ei sattuneista syistä ole. Sen sijaan heidän luonaan asuu nuori sukulaistyttö Elisa, joka aiheuttaa kapinallisuudessaan paljon päänvaivaa kasvatusvanhemmilleen. Raakel kantaa mielessään monia salaisuuksia, joista vähin ei ole suinkaan se, että hänellä on työpaikallaan orastava ihastussuhde, jonka työtoverit tosin pian huomaavat.
Aika kuluu, siirrytään uudelle vuosikymmenelle, ja siinä missä 1950-luvulla puhuttiin yleisesti lättähatuista ja huligaaneista, 1960-luku tuo heidän lisäkseen tullessaan poliittisesti aktiivit nuoret, joita pidetään melko yleistävän tuntuisesti kommunisteina. Raakel joutuu tapahtumien ristitulessa pohtimaan siis monia läheisiä ihmissuhteitaan. Tapahtuma-ajan lisäksi romaanissa kulkee 1920-luvun aikakausi Raakelin sukulaisnaisen Elisabethin kirjeiden muodossa; hän on jo kuollut, mutta pakeni aikoinaan Berliiniin Suomen sisällissodan jälkeistä asenneilmastoa ja omia demoneitaan.
Kyllähän Taakka-romaanissa siis paljon luettavaa oli, ja paljon mielenkiintoista. Ehkä en keskittynyt niinkään ihmissuhteiden käsittelyyn, vaikka niissäkin oli ihan uskottavaa häilähtelyä ja erilaisia vaiheita. Eniten minua kiinnosti ajankuvaus, joka oli sitten oikein herkullista. Niin vanha en sentään ole, että muistaisin itse 1950-lukua tai 1960-luvun alkua, mutta kaiken lukemani perusteella Laitonen oli tehnyt paljon taustatyötä saadakseen tapahtumat oikeanlaisiksi. Mukana oli paljon autenttisia tapauksia, esimerkiksi muistot Kyllikki Saaren murhasta sekä myöhemmin 50-luvulle sijoittunut (tosin nimeltä mainitsematon mutta selvästi tunnistettava) Inga Myllärin surma. 60-luvun alussa Helsingin rauhaa häiritsivät vasemmistolaiset kansainväliset nuorisofestivaalit. Jossain välissä vilahteli aitoja olemassa olleita henkilöitä, joista tunnistin ainakin poliisit Hertta Uparin ja Kosti Vasan. Myöhemmin Raakel jo huomasi kaduilla Marimekon paitoihin sonnustautuneita kansalaisia. Nämä kaikki toivat kirjaan oikein mukavaa ajankuvaa.
Silja-Elisa Laitonen on siis taitava kirjailija, ja etuliepeen perusteella hänellä onkin nuorehkosta iästään huolimatta paljon kokemusta käsittelemistään aiheista. Kirja oli sujuvasti kirjoitettu ja kerronta kulki jouheasti kaikissa käänteissään. Kyllä tämä kirja varmasti lukijoita löytää, meitäkin, jotka emme ole lukeneet trilogian aiempia osia, sillä niiden tuntemus ei ollut mitenkään välttämätöntä. Eri asia sitten on, että monelle voi nousta niihin kiinnostus tämän romaanin luettuaan.
