P. D. James: Syystanssiaiset

Syystanssiaiset

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirjailija on tarttunut rohkeasti aiheeseen, josta olisi voinut tulla mitä tahansa. P. D. James nimittäin jatkaa kirjassaan Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon tarinaa – tähän ei kuka tahansa olisi uskaltautunut. Tapahtumat sijoittuvat noin kuuden vuoden päähän alkuperäisteoksen lopusta, Elizabeth ja herra Darcy elävät Pemberleyn kartanossa kaksospoikiensa kanssa ja suunnitteilla ovat perinteiset, vuotuiset tanssiaiset. Juuri ennen tanssiaisia tapahtuu kuitenkin jotakin kammottavaa: murha kartanon mailla!

Kirjan alku vie loistavasti mukanaan aikakauteen kunnioittaen alkuperäisteoksen henkeä enkä itse ainakaan edes huomannut lukevani täysin uutta romaania. Tunnelma on erittäin vahva koko kirjan ajan ja tekijä säilyttää hienosti jännitteet sekä kerronnan tason tyylillä, jolla Austen itsekin kirjoitti. Aikakausi elää kirjoittajan käsissä ja tuttuja hahmoja on runsaasti läsnä, heitäkin on kohdeltu erittäin kunnioittavasti kuvauksissa.

Muuten liikutaan kartanon eli Pemberleyn mailla ja aikamaailmassa, kunnes murhan myötä tutustutaan Lontoon kujiin sekä oikeussaliin. Juoni toimii tässä hyvin ja uppoutuu myös Ylpeyden ja ennakkoluulon perustarinaan omalla tavallaan. Hiukan teennäisyyttä olisin näkevinäni, mutta se voi olla myös tarkoituksellista ja aikakauden tapoihin liittyvää eli oikeudenkäynnin osalta näkökulma on varsin miehinen ja ehkä muutenkin siirrytään hieman toisille linjoille. En ole perehtynyt aiheeseen kulttuurihistoriallisesti, mutta toki Ylpeys ja ennakkoluulo on syytä lukea elämän jossakin vaiheessa. Tässä teokselle tehdään sekä kunniaa että tarjotaan erittäin hienoa jatkoa historiallisen dekkarin muodossa.

Itse yllätyin positiivisesti, sillä odotin jotakin muuta eli suoraan sanoen ankeampaa versiota. Syystanssiaiset on hieno kunnianosoitus Austenille ja hänen teokselleen, lisäksi mainio aikalaistarina ja dekkari, jonka lukee todella mielellään pimeänä syys- tai talvi-iltana kodon lämmössä suklaarasia ja lasillinen sherryä sivupöydällä… Suosittelen kaikille dekkarien ystäville sekä tietysti myös Austenista kiinnostuneille. Erikoinen ja viehättävä elämys!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...