Elokuussa Olofin ja Carlin äiti kuolee. Hän haluaa kuolla rakkaalla huvilallaan Sipoon saaristossa, jonne lähisuku kokoontuu ollakseen vielä kerran äidin kanssa. Amerikassa asuva Carl jätti Suomen taakseen jo vuosikymmen sitten, mutta nyt hän saapuu perheineen. Vaimo ja kaksi poikaa, jotka ovat kuin yö ja päivä keskenään. Johan Bargum on kipeiden ihmissuhteiden ja luopumisen äärellä upeassa romaanissaan Syyskesä.
Äidin kuoleman odottaminen ja veljesten kohtaaminen tuo mieleen vanhoja muistoja, hetkiä historiasta, jolloin olisi ehkä pitänyt tehdä toisin. Carlin ja Olofin keskinäinen suhde samoin kuin veljesten suhde äitiinsä ja tämän Tom-ystävään osoittautuvat varsin mutkikkaiksi. Bargum kirjoittaa sujuvasti noin kolmea erillistä aikakerrosta, jotka jokainen vievät surumielistä tarinaa vähitellen eteenpäin.
Ja miten ihmeessä Johan Bargum osaakaan kirjoittaa niin kovin tehokkaasti? Syyskesässä ei taida olla yhtään ylimääräistä sanaa, niin loppuun hiottu timantti se on. 120 sivua, lyhyitä lukuja, tarkkoja vuoropuheluita: siinä se kertomus on, kokonainen taideteos.
Jo tässä vaiheessa voidaan sanoa, että aiemmin kevätkesällä äkkäämästäni Johan Bargumista on tulossa minulle vuoden isoin uusi kirjailijalöytö. Aiempien häneltä lukemieni teosten tapaan myös Syyskesä on mitä oivallisin romaani, jonka suositteleminen on suuri ilo.