Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jälleen kerran Tukholman poliisin murharyhmä saa vastaansa sarjamurhaajan, ihan perinteisen sellaisen: tämä jättää erikoisia viestejä ruumiiden luo, ja nyt nämä viestit on suunnattu poliisin apuna toimivaa psykologi Sebastian Bergmania kohtaan. Sekä yksikön pomo Vanja että poliisipäällikkö Rosmarie eivät erityisesti halua Sebastiania tiimiin, vaikka toiminta kulkeekin selvästi vajaamiehityksellä: syystä, jonka sarjan edelliset osat lukeneet tietävät, yksi on joukosta poissa, ja hänen poissaolonsa todellakin näkyy ja tuntuu. Sebastian jää kuitenkin eräänlaiseksi ulkojäseneksi tiimiin, mikä minusta tuntui hallinnollisesti vähän oudolta mutta ilmeisen välttämättömältä; lisäksi mukaan saadaan kaksi poliisia, Gutestam ja Hansson, toisesta tiimistä.
Samaan aikaan Sebastian joutuu pohtimaan omaa kaukaista menneisyyttään. Tiedämme, että hän on menettänyt vaimonsa ja pienen tyttärensä Kaakkois-Aasian tsunamissa vuonna 2004, mutta suru ei ole täysin väistynyt hänen mielestään, vaikka hän onkin löytänyt uusia läheisiä ihmisiä. Aikaisemmin Sebastian purki suruaan ja menestystään toimimalla sumeilemattomana seksiaddiktina, mutta sellaiset ajat tuntuvat nyt olevan takana. Hän vain pohtii itsekseen ja yrittää koota uutta kirjaa. Tällä kertaa hän joutuu kuitenkin asian kanssa suoraan kasvokkain kohdatessaan aivan uuden henkilön.
Olen lukenut vuosien kuluessa paljon sarjamurhaajadekkareita eikä tämänkertaisen Hjorthin ja Rosenfeldtin kirjan juoni nouse valitettavasti juurikaan keskitason yläpuolelle, olkoonkin, että se on eittämättä jännittävä ja monipolvinen. Nykyisen sanontatavan mukaan tämä on vain niin nähty. Mutta romaanin henkilökuvaus onkin sitten kirkkaasti parempaa kuin niissä keskitason jännityskirjoissa. Totta kai itse Sebastian ristiriitaisuuksineen on hyvin kiinnostava, mutta erityisesti minua viehättivät lukuisat sivuhenkilöt kaikkine ominaisuuksineen. Hyvin piirrettyjä olivat esimerkiksi Ellinor, Sebastianin entinen paranoidisen mustasukkainen rakastajatar, tai vaikkapa poliisit Vanja, Carlos ja Ursula. Murharyhmän keskinäiset suhteet ovat ihan käsinkosketeltavan todellisia.
Ehkä juuri näiden henkilökuvauksen ansioiden takia kirja oli suhteellisen suuresta sivumäärästään huolimatta joutuisaa luettavaa. Pari selkeää asiavirhettä jäi vähän kaivelemaan: Jehovan todistajan seinällä ei varmaankaan ole hopearistiä, koska heidän käsityksensä mukaan Jeesus kuoli kidutuspaalussa. Toiseksi Ruotsin ISBN-tunnus ei taatusti ole 951, koska entisenä kirjastonhoitajana olen luetteloinut sen kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja suomalaisiin kirjoihin kuuluvaksi – mikä sitten on tämän ISBN:n merkitys, se selviää lukiessa. Mutta kannattaa tutustua tähän kirjaan ja itse asiassa koko Sebastian Bergman -sarjaan! Ja todennäköisesti myös tuon sarjan seuraavaan osaan, joka lienee tulossa, mikäli kirjan loppuun on uskominen.
