Rebecka ei nuku, koska häntä kutittaa.
Rystyset, eivätkö ne kutiakin hieman? Tiedän että haluatte niiden syyhyävän, toivotte että ihoani kihelmöi jälleen, että se rankaisee minua, ja tiedän että jos nyt liikutan jalkaa liikaa, sekin alkaa kutista.
Rebecka kärsii syyhystään, joka alkoi keväällä, silloin kun se tapahtui, ja puhuttelee lukijaa kuin syyttäjää. Kirja kuvaa neljääkymmentä huonosti nukuttua ja kärsimyksentäyteistä yötä.
On selvää, että jotain traumaattista on tapahtunut, jokin on laukaissut Rebeckassa syyhyn ja syyttävän yksinpuhelun. Suhde vieressä nukkuvaan puoliso Mikaeliin kärsii, kun Rebecka potee masennustaan ja unettomuuttaan. Suhde äitiin tuntuu olevan jo valmiiksi omituinen. Avainasemassa vaikuttaa olevan samassa hoitokodissa työskentelevä Helena – mutta mitä oikein on tapahtunut?
Yö kerrallaan tarina avautuu ja lopulta lukijallekin selviää, mistä on kyse. Syyhy on riipivä matka ahdistukseen ja muihin mielenterveyden vaikeuksiin.