Syvien pohdintojen jaosto kertoo pariskunnasta, joka kohtaa toisensa, rakastuu, menee naimisiin, saa lapsen ja ajautuu suhteessaan kriisiin. Nimi viittaa pariskunnan toisilleen lähettämiin kirjeisiin, joiden palautusosoitteeksi oli tapana kirjoittaa ”Syvien pohdintojen jaosto”.
Kirja etenee nopeasti, lyhyinä irrallisina kappaleina, jotka eivät ole erityisemmin sidoksissa toisiinsa. Tarina etenee katkelmina, silmäyksinä, pikavauhtia. Luvut ovat lyhyitä, tekstiä on sivuilla vähän – kirja vetää lukijaa mukanaan kädestä kiskoen, hyppien eteenpäin.
Väliin sekoittuu kaikenlaista ainesta runoudesta tähtitieteeseen ja tarina jättää aukkopaikkoja auki. Puolessa välissä näkökulma muuttuu, minäkertoja alkaa puhua itsestään kolmannessa persoonassa. Miksi? Hienosti rakennettu.
Syvien pohdintojen jaosto on omaperäinen, mielenkiintoinen kirja sinänsä tutusta ja turvallisesta aiheesta – ei tämä ensimmäinen kirja haalenevasta parisuhteesta, lapsen saamisesta tai edes luteita vastaan taistelemisesta ole. Mutta omanlaisensa, kyllä, ja kiehtova. Ymmärrän, miksi tämä on otettu innostuneesti vastaan.
Kynnys tarttua kirjaan ei ole korkea. Tämän kirjan parissa ei pitkästy, vaikka keskittymiskyky olisi heikompikin. Sen verran vauhdikkaasti tapahtumat etenevät. Kerrontatapa on koukuttava.