Neropatti on täällä taas. Greg on vakuuttunut, että hänen elämänsä on osa salaista tosi-tv-ohjelmaa ja hän on sen tietämätön päätähti. Tästä lähtökohdasta riennetään taas eteenpäin varsin löysin sidoksin. Läpikäytyjen asioiden joukossa on muiden muassa Gregin tuore kauhukirjafanitus, liittyminen koulun orkesteriin, Halloween juhlat ja kauhuelokuvan kuvaaminen. Esimerkiksi viimeisessä näistä Greg keksii käyttää karkkimatoja kauhuelokuvansa ”kauhuna” ja Gregin paras ystävä Rowley joutuu näyttelemään kaikki roolit.
Tällä kertaa kirjan juoni on tavanomaistakin irtonaisempi. Monissa edellisissä Neropatin päiväkirja -sarjan kirjoissa on teema, kuten esimerkiksi perheen automatka tai sukulaisten luona vierailu. Tällä kertaa kirjalla on vain sattumanvarainen lähtökohta, josta Neropatille ominainen harhailu alkaa. Se tekee kirjasta poukkoilevan, mutta varsinaisesti se ei haittaa.
Kinneyn omalaatuisiin toteamuksiin pohjautuva huumorintaju on edelleen ennallaan ja kantaa kirjaa. Jossain mielessä se on jopa enemmän valloillaan. Esimerkiksi aiheen kulkeutuminen tosi-tv-jutuista taivaasta seuraileviin sukulaisiin tuntuu aikamoiselta loikalta, mutta lukiessa se tuntuu sulavalta.
Kirja myöskin kumartaa monen vanhan vitsinsä suuntaan sallimalla näille sivutilaa. Sarjan pitempiaikainen lukija taatusti muistaa vieläkin esimerkiksi koulun pihalle jätetyn pahamaineisen juuston, jolla koululaiset pelottelivat toisiaan. Vanhojen vitsien läpikäyminen on tehty sekin sulavasti, ne eivät tunnu täytetavaralta.
Neropatti -sarja on erinomainen nuortenkirja, jota voi suositella erityisesti aloitteleville lukijoille, joilla on ennakkoluuloja lukemista vastaan. Ne ovat nopeita lukea ja melko lailla itsenäisiä. Tämän ansiosta sarjaan on helppo hypätä mistä osasta vain.