Pitkään eläinoikeustyötä tehnyt Salla Tuomivaara vie kirjassaan lukijan kohtaamisiin eläinten kanssa erilaisissa ympäristöissä. Lukija pääsee tutustumaan monenlaisiin eläimiin monenlaisissa puitteissa ja siinä sivussa saa ravistella omaa eläinsuhdettaan.
Syötävät koirat ja sympaattiset siat kysyy olennaisia kysymyksiä. Mikä tekee ihmisestä erilaisen kuin muista eläimistä? Miksi ihmisen orjuuttaminen on väärin, mutta eläimiä saa omistaa, hallinnoida ja teurastaa mielin määrin talouden nimessä, kymmeniä miljardeja yksilöitä vuodessa?
Miksi koira on rakastettu lemmikki ja kauhistelemme ajatusta koirien syömisestä, mutta pidämme sikaa herkkuna ja sikojen syömistä kauhistelevia muslimeja omituisina? Missä ero sikojen ja koirien välillä lopulta oikein on? Nämä ovat hyviä kysymyksiä, joita kannattaa pohtia.
Vaikka ei eläinten oikeuksista välittäisikään, kannattaa pitää mielessä myös ihmiskunnan tulevaisuus. Villieläinten määrä on reippaasti laskussa, samalla kun tuotantoeläinten määrä vain kasvaa ja kasvaa. Tämä maapallon eläinkunnan hurja yksipuolistuminen ei ole ihmisille pidemmän päälle hyväksi. Me tarvitsemme luontoa voidaksemme hyvin ja luonto tarvitsee eläimiä. Kirja nivoutuukin myös ilmastokatastrofiin ja luonnon monimuotoisuuden tuhoon.
Syötävät koirat ja sympaattiset siat onnistuu herättämään ajatuksia. En varmastikaan ole ainoa lukija, jota kirja tökkii entistä kasvispitoisemman ruokavalion pariin. Olen myös entistä vakuuttuneempi siitä, että turkistarhauksella ei elinkeinona ole minkäänlaista sijaa Suomen kaltaisessa maassa.
Kirja on mainio konkreettisempi pari Elisa Aaltolan filosofisemmalle Häpeä ja rakkaus -teokselle. Molemmissa pohditaan hyvin ansiokkaasti ihmisten ja eläinten välisiä suhteita ja kummatkin ovat erinomaista luettavaa tässä ajassa.