Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ruotsalaisia dekkarisarjoja ilmestyy ahkeraan tahtiin, ja jossain vaiheessa olin jo varma, etten ala seurata enää yhtään uutta sarjaa, kun entisetkään eivät tahdo oikein pysyä mielessä lukuisine henkilöineen. Toisin kuitenkin kävi, kun luin ennakkotietoa tästä Jennifer Sundin -sarjan aloittajasta. Ehkäpä minua piintyneenä koiraihmisenä siinä kiinnosti lähinnä päähenkilön uskollisimmaksi ystäväksi mainittu collie Goblin.
Elämä ei ole kohdellut kovin hyvin freelancer-toimittaja Jennifer Sundinia. Hän on käynyt läpi riitaisan avioeron, jonka seurauksena hän menetti paitsi osuutensa pariskunnan yhteisestä talosta myös tapaamiset kouluikäisen tyttärensä Alician kanssa. Nyt Jennifer asuu isänsä, koiransa ja lievästä autismikirjon häiriöstä kärsivän poikansa Williamin kanssa ensinmainitun isossa veneessä. Lisäksi Jennifer kärsii leikkauksen jälkeen kroonisiksi jääneistä kovista kivuista, konkkaa kainalosauvojen kanssa ja napsii kipulääkkeitä vähän liikaakin.
Kuin sattuman kaupalla Jennifer osuu viatonta juttua tehdessään suoraan murhapaikalle. Kaksi opettajaa on teloitettu aika raaoin menetelmin, ja lisäksi luokkahuoneen lattialla viruu nuori mies henkitoreissaan. Jennifer tajuaa päässeensä elämänsä jutun ääreen ja onnistuu tekemään sen Petter-valokuvaajan avustuksella nopeasti iltalehteen, jota hän on ennenkin avustanut. Mutta samalla Jennifer joutuu valtavan kiusauksen ääreen.
Murhat eivät tietenkään jää tähän, ja otteissaan reipas ja uskaliaskin Jennifer porautuu yhä syvemmälle niiden arvoituksiin. Samaan aikaan hän kohtaa onneksi nuoruudenaikaisen parhaan ystävänsä Annien, joka on palannut Yhdysvalloista ja auttaa Jenniferiä monessa asiassa.
Syntiuhrit oli oikeastaan aika viihdyttävä dekkari. Sen luki nopeasti, osin tietysti väljähkön ladonnan ja melko ison fontin takia, mutta etupäässä siksi, että juoni kulki letkeästi eteenpäin ja henkilöhahmotkin oli yleensä kuvattu melko mukavasti. Eri asia sitten on, oliko tämä kirja kovin uskottava: kaikki tapahtumaan murhineen menivät ehkä turhankin överiksi. Lisäksi jopa minä arvasin syyllisen jo kirjan puolivälissä. Sekä tapahtumat että jotkut henkilöt – Goblin mukaan luettuna – olivat vähän turhan ylenpalttisia sekä hyvien että huonojen ominaisuuksiensa kohdalla. En silti missään vaiheessa ajatellutkaan jättää kirjaa kesken, sillä kaikesta huolimatta se piti otteessaan ja oli todellakin viihdyttävää dekkarigenreä parhaimmillaan.
