Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kristina Ohlsson kirjoitti tämän Fredrika Bergman -sarjansa välissä kaksi kirjaa itseriittoisesta asianajajasta Martin Benneristä, Lotus Blues ja Mion Blues. Nyt hän on palannut vanhaan sankarittareensa, ja onneksi niin, voisi sanoa: eipä näissä Benner-dekkareissakaan mitään perustavanlaatuista vikaa ollut, mutta jotenkin Ohlsson tuntuu olevan paremmin kotonaan näiden siviilitutkija Fredrikasta ja poliisi Alexista kertovien kirjojen parissa. Syntitaakan loppusanoissa arvellaan, että tämä olikin sitten viimeinen dekkari tätä sarjaa, mikä on toisaalta ymmärrettävää, toisaalta vähän sääli, mutta ei Ohlsson aio kuitenkaan kirjoittamista jättää.
Syntitaakan alku tuo lukijan eteen useammankin näennäisesti aivan erillisen juonikuvion: on Malcom Benke, joka löydetään kotoaan kuolleena rinnassaan ammottava luodinreikä ja pikkurillissään tyttärensä Beatan vihkisormus. On hautausurakoitsija Noah, joka etsii kadoksissa olevaa veljeään Dania, mutta kukaan muu ei usko hänen kadonneen, ei varsinkaan Tukholman poliisi. Ja sitten on Malin Johansson perheineen, ja he elävät varsin omituisissa olosuhteissa kaikilta piilossa. Selvähän tietysti on, että tapauksista alkaa löytyä yhdistäviä tekijöitä, mutta kammottavaa on, että tutkimukset alkavat osoittaa yhä lähemmäksi sekä poliisikuntaa että joidenkin sen edustajien yksityiselämää.
Olin siis oikein mielissäni tästä Ohlssonin palaamisesta Fredrika-sarjan pariin. Syntitaakka on vahva perusdekkari, ja kirjailija onnistuu hyvin kokoamaan erilliset langat yhteen, niin että romaanin loppuun saadaan kohtalaisen tiivistä jännitystä, vaikka itse murhaaja selviääkin suhteellisen aikaisessa vaiheessa. Kieliasu on sujuvaa, samoin Laura Beckin suomennos. Kyllä tämä kannatti lukea.
