Aleksi Kiven äiti katoaa mystisesti Aleksin ollessa 13-vuotias, eikä tämä saa koskaan tietää mitä äidille oikeastaan tapahtui. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Aleksi uskoo saaneensa sattumalta selville kuka hänen äitinsä murhasi. Koska poliisi ei ota Aleksia vakavasti, tämä päättää pestautua murhaajalle töihin saadakseen asiaan lopullisen selvyyden. Vaikka todisteet ovat vähintäänkin huteria, ei Aleksi osaa lopettaakaan tutkimuksia, sillä äidin tuntematon kohtalo ei tunnu jättävän häntä rauhaan. Löytyisikö Aleksin muistoista jokin vihje, jolla mysteeri ratkeaisi? Äitinsä kohtaloa selvitellessään Aleksi onnistuu kaivamaan esiin myös monia muita haudattuja salaisuuksia ennen kuin menneisyyden solmut alkavat avautua.
Antti Tuomaisen kirjoja on ilo lukea, sillä hän kirjoittaa erinomaisesti ja on mestari rakentamaan jännitystä hienovaraisesti. Kuten monissa hänen aiemmissakin romaaneissaan, yksinäisyys ja kosto ovat tarinassa voimakkaasti läsnä. Myös pakkomielteen voima nousee kertomuksessa esiin, sillä menneisyyden tapahtumat vainoavat niin Aleksia kuin tapausta tutkinutta poliisiakin, eikä kumpikaan osaa jatkaa elämäänsä ennen kuin vastaukset avoimiin kysymyksiin löytyvät.
Juonen kehittely ja sujuva kieli on ehdottomasti Tuomaisen vahvinta alaa, kun taas loppuratkaisu tuntuu hieman hätäiseltä ja osin epäuskottavaltakin. Jotakin näissä kirjoissa silti on, sillä yleensä en juurikaan lue rikoskirjallisuutta, mutta Tuomaiselta olen lukenut kaikki teokset.