Tää ois vähä nii ku pien näytelmä, ku täs on nii paljo dialokei ja välis kerrotaa, millai ollaa.
Sylvia ja Tuija on ystävii ja toisel o synttärit, muttei taho juhlii niit. Niihä hyö sit ovat kahestaa ja miettivät kaikkee, mitä o tapahtunt ja mitä mieles ylipäätää liikkuu ja liikkuuha sitä. Aika rempsakoi naisii ja lystii o.
Sylvial o hurmaava, huikea hujoppi, jol o hiuste väri Pirkko Liinamaalt. Tuija taas o ihana, matala ja pörheä, jonka tukka o ku Outi Heiskasel. Siit o hyvä lähtee, ku tietää minkä näkösii kirjan henkilöt ovat.
Hyö ovat vanhas nuorisoseurantalos ja siel o heijä piilopirtti. Kuha hyö saavat kaiken kuntoo, alkaa kiva ja elämän viisauksii sisältävä jutustelu. Ihan ku vieres istuis, lukee heijän tarinointii. Nii ol lupsakkaa ja semmost, ettei joka asiast nökähetä.
Välistä tulee runoo, nii et pääsee oikee fiiliksee. Sit taas keskustelu jatkuu entisee mallii. Kaikest haastetaa, nii parisuhteest, ku lapsistkii, alkoholist ja ystävyyest, elämisest noin niiku yleensä.
Kyl täst kirjast, jonka luki iha liian nopeest, tul jotenkii mielusa olo. Saatan mie lukee sen uuestaaki, jonain päivään, ku mie täst viel vanhenen.