Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Aivan kirjansa alussa Anne Mattsson pohtii erästä ilmeistä ristiriitaa Sylvi Kekkoseen liittyen: Sylvi oli hyvin yksityinen ihminen, joka ei mielellään tuonut itseään ja mielipiteitään esille. Siitä huolimatta ihmisillä tuntuu olevan hyvin vahva käsitys siitä, minkälainen ihminen hän oli. Mattssonin huomio saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Minun käsitykseni Sylvistä taitaa enimmäkseen pohjautua Brita Kekkosen muistelmaan, jossa Sylvistä jäi ensimmäisenä mieleen se, että hän oli hieman haasteellinen anoppi. Tokihan näin yksipuolinen mielikuva vaatii haastamista, joten Sylvi Kekkosen elämäkerta tuntui siten melkein pakolliselta luettavalta.
Heti ensimmäisenä kirjassa kiinnittää huomiota Mattssonin huomattavan sujuvaan kerrontaan; mietin nimittäin kirjaa aloittaessani kiinnostaakohan minua sittenkään Sylvi Kekkonen kokonaisen elämäkerran verran, mutta se huoli väistyi jo ensimmäisten sivujen aikana. Mattssonilla on kyky kaapata lukija mukaansa ja kertoa herkkyydellä aivan arkisistakin asioista.
Sylvin lapsuudesta ja nuoruusvuosista ei aivan valtavasti tiedetä, mutta Mattson onnistuu silti hyvin kuvamaan niitä elämän peruspalikoita, joista Sylvin elämä lähti rakentumaan. Vähitellen Sylvistä muodostuu kolmiulotteinen ja ristiriitainenkin kuva. Ensivaikutelmaltaan Sylvi oli hyvin perinteinen nainen; kotiäiti, joka katsoi tärkeimmän tehtävänsä olevan perheensä ja miehensä uran tukeminen. Konservatiivista mielikuvaa tukee myös se, että hän piti ehdottomasti tunteensa kurissa ja oli muutenkin parrasvaloista syrjäänvetäytyvä ihminen. Toisaalta monet hämmästyivät sitä, miten epämuodollinen ja luonnollinen hän oli, hän ei missään nimessä pitänyt itseään minään niin sanottuna kotirouvana ja moitti ehkä hieman ristiriitaisesti miniäänsä moisen roolin omaksumisesta.
Vaikka Sylviltä ehkä puuttuikin määrätietoinen uraan tähtäävä kunnianhimo, määritteli hän selvästi itsensä muunkin kuin pelkästään perheenäidin roolin kautta, olkoonkin että perheellä itsestäänselvästi oli ykköspaikka hänen sydämessään.
On mielenkiintoista pohtia, olisiko Sylvin rooli kirjallisuuden kentällä ollut suurempi, mikäli Urho Kekkonen ei olisi noussut siihen rooliin, mihin hän nousi. Sylvi oli intohimoinen kirjallisuuden ystävä ja luki valtavat määrät kirjoja. Sen lisäksi hän oli kirjailija itsekin, jonka kirjat aikanaan myös myivät kiitettävästi, tosin jättämättä sen kummempaa jälkeä Suomen kirjallisuuden historiaan. Rooli presidentin puolisona toi kuitenkin omat rajoitteensa, ja Sylvin kirjallinen tuotanto ei loppujen lopuksi kattanut kuin viisi kirjaa ja yhden lyhyemmän tarinan.
Selkeästi Sylvillä oli kuitenkin vilpitöntä kunnianhimoa kirjoittamista kohtaan ja häntä satutti se, että kustantajat ja kriitikot kiinnostuivat hänen kirjoituksistaan lähinnä sen vuoksi, että hän oli rouva Kekkonen. Kenties tässä on osaltaan syy, miksi hän ei pitänyt kotirouvan tittelistä, sellainen ikään kuin lokeroi naisen puuhastelijan kategoriaan.
Sylvi piti myös kirjallista salonkia, jossa keskusteltiin kirjallisuudesta. Salongin emäntänä Sylvi oli poikkeuksellinen, normaalisti salongin pitäjäthän olivat tavanneet olla hyvin ulospäinsuuntautuneita ja itsetietoisia naisia. Salongin kautta Sylvi sai kuitenkin kontaktia kulttuuripiireihin, johon selväsi kuului mielenkiintonsa puolesta. Viimeistään tässä murtuu mielikuva Sylvistä jonkilaisena vanhan kansan airuena. Sylvi oli erittäin vapaamielinen ja ennakkoluuloton ihminen, joka innostui kaikesta uudesta. Salonki oli hänelle mahdollisuus tavata erityisesti nuoria ihmisiä, ja sitä kautta tutustua myös uusiin ajatuksiin.
Omia ajatuksiaan Sylvi harvemmin toi esiin, harvinaisena poikkeuksena radiohaastattelu vuonna 1952, jossa hän kertoi negatiivisen mielipiteensä kirkosta ja uskonnolle tyypillisestä dogmaattisesta ajattelusta. Tätä mielipidettä yritettiin käyttää sittemmin vuoden 1956 presidentinvaaleissa Urho Kekkosta vastaan, ja siihen sitten loppuivatkin Sylvin haastattelut ja julkisesti esitetyt mielipiteet.
Sylvin elämän intiimiä puolta, eli sitä miten Urhon naisseikkailut vaikuttivat häneen, ei Mattson sitä vastoin lähde erityisesti perkaamaan. Mattsson näkee, että Sylvi ennen pitkää hyväksyi seikkailut osana elämää, eivätkä ne erityisesti vaikuttaneet hänen elämäänsä. Niin tai näin, jos haluaa lukea Anita Hallaman vaikutuksesta Kekkosten parisuhteeseen, niin tästä kirjasta ei sitä pohdiskelua löydy.
Sylvi Kekkosen elämäkerta onnistuu kaikkiaan hienosti tavoitteessaan: se antaa äänen naiselle, joka seisoi Urho Kekkosen varjossa, julkisena ihmisenä vaan ei äänessä. Hienosti kirjoitettu kirja, suosittelen!
Kirja on uusittu ja tarkistettu painos vuonna 2000 ilmestyneestä teoksesta.