Sydänvarjo on kolmiodraama, jonka keskiössä on Susanna. Susannan elämä näyttää pintapuolisesti täydelliseltä: kaikki on kaunista ja hyvää, on kuntosalilla trimmattu upea vartalo ja komea mies ja kaunis lapsi ja ihana koti.
Susannaa varjostaa Kerttu, työtön ja tulevaisuudeton mielenterveyskuntoutuja, joka saa Susannasta itselleen vakavan pakkomielteen. Mitä Kerttu Susannasta haluaa? Hän ei oikein tiedä itsekään, mutta ei pysty pysyttelemään erossa.
Anton taas on entinen alkoholisti, nykyinen apatiaan vajonnut mitään aikaansaamaton nahjus, joka saa elämäänsä uutta vauhtia kohdatessaan entisen tyttöystävänsä Susannan. Susanna ei varmasti muistele lämmöllä aikaansa Antonin kanssa, mutta Anton herää unestaan ja löytää Kertun tapaan itsensä väijymästä Susannan uutta täydellistä elämää.
Kuten arvata saattaa, kauniisti tämä kaikki ei pääty. Susannan upea keskiluokkainen unelmaelämä osoittautuu sekin osaltaan kulissiksi – pinnan alla kaikilla on varjonsa ja salaisuutensa. Mitä tapahtuu, kun Kerttu ja Anton väistämättä kohtaavat toisensa?
Hanna-Riikka Kuisma on etevä kuvaamaan rikkinäisiä ja vaillinaisia ihmisiä. Juonen kierroksia nostatetaan hyvin ja tunnelma tiivistyy. Kaiken sen tiivistymisen jälkeen loppu on ehkä pienenpieni lässähdys, mutta kyllä Sydänvarjo aivan hyvin silti loppumetreilleen asti kantaa.
Kaikki alkoi siitä naisesta. En tiedä mitä on rakkaus ensisilmäyksellä, mutta tiedän miltä tuntuu kun näkee jonkun ihmisen, joka on kuin ilmestys. Joka avaa uuden näkökulman kaikkeen, silloin kun sitä vähiten osaa odottaa.